IL: Venäjä varasti Suomen harjoitusvuoron, jotta Znaroks pääsi jäälle
Kuva: Ilari Isotalo
Leijona-valmentaja Erkka Westerlund paljasti Iltalehdelle, että Venäjän röyhkeä käytös alkoi jo finaalia edeltävänä päivänä.
IIHF oli lauantaina ilmoittanut Suomen harjoitusvuoron sunnuntaille.
– Saimme lauantaina kisojen direktoraatilta tiedotteen, mihin aikaan Suomi harjoittelee finaalipäivänä eli sunnuntaina. Illalla tuli uusi tieto, jonka mukaan harjoitusvuoromme oli annettu Venäjälle. Vastustimme sitä ja vaadimme alkuperäisen aikataulun noudattamista, mutta siihen ei suostuttu, Westerlund kertoi Iltalehdelle.
Syy Venäjän onnistuneeseen vaatimukseen kulisseiss oli yksinkertainen: se halusi viedä valmistavat harjoitukset läpi päävalmentaja Olegs Znaroksin johdolla ennen kuin tämä asetettiin toimitsijakieltoon. Eipä siis ihme, ettei Znaroks ottanut vastaan kutsua tulla IIHF:n kuultavaksi sunnuntaina.
Sen sijaan itse finaalissa Znaroks oli paikalla ja piti kiellosta huolimatta jatkuvasti yhteyttä vaihtopenkille – ja osallistuipa mestaruusseremoniaankin vastoin nimenomaista kieltoa.
IIHF:n varapuheenjohtaja Kalervo Kummola arvioi, että Znaroksin toimitsijakieltoa saatetaan jatkaa. Vaihtoehtoisena rangaistuksena on sakko.
Kansainvälisen liiton uskottavuutta se ei kuitenkaan tuo takaisin.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Supertähden veli rustasi NHL-sopimuksen
- Leon Draisaitl: surkea uutinen
- Kaapo Kakko iskussa – latoi kovat tehot
- Edmonton teki kovan ratkaisun – kallispalkkaiselle floppivahdille karu uutinen
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä
- Hurja tutkalukema: Tässä on NHL:n nopein pelaaja
- NHL-veteraanin uskomaton teräsmiesputki venyy – nousi kaikkien aikojen kakkoseksi!
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- IL: Liigan nopein pelaaja loikkaa kilpailijan riveihin!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- IL: Kulisseissa muhii jättiyllätys – Liigaan uusi seura?
- Tapparasta lähtenyt Roby Järventie: iso huhu!
- SS: Joonas Lyytinen palaa Liigaan!