Teemu Selänne ryösti show’n Anaheimissa: ”Se oli enemmän, mitä uskalsin odottaa”

Anaheimissa tuntui sunnuntaina olevan jäällä vain yksi pelaaja. Jo lämmittelyiden aikana kotiyleisö osoitti villinä suosiotaan suomalaistähti Teemu Selänteelle, 43, joka pelasi uransa viimeistä runkosarjan ottelua. Loppua kohden tahti katsomossa vain kiihtyi.
Kolmannessa erässä kotiyleisö nousi Selänteen jokaisen vaihdon aikana seisoen taputtumaan ja osoittamaan suosiotaan seuran kaikkien aikojen parhaalle pelaajalle. Pelikatkoilla Selänteen uraa ja merkkipaaluja käytiin toistuvasti läpi. Ja lähes aina kera Standing ovationin.
Ducksin voitettua ottelun jatkoajalla, kiersi Selänne kenttää seisten suosiotaan osoittanutta yleisöä kiittäen. Myös Coloradon joukkue palasi pukuhuoneestaan Selännettä jäälle onnittelemaan. Jokainen joukkueen pelaaja kätteli ja halasi Selännettä.
Ihan viimeisin jäähyväisten tunne tapahtumasta kuitenkin puuttui, koska kaikilla, Selänteellä itsellään etenkin, oli tietoisuus tulevista pudotuspeleistä.
– Yritin ajatella tätä iltaa kuin normaalia ottelua. En oikein tiennyt, mitä odottaa. Ehkä se oli kuitenkin isoin helpotus, että tiesin, ettei tämä ole vielä viimeinen otteluni. Silti tiesin, että tämä on erityinen ilta, Selänne fiilisteli ottelun tauottua SuomiKiekko-sivustolle.
Fanien reaktiot ylittivät kaikki Selänteen odotukset.
– Se oli paljon enemmän, mitä uskalsin odottaa. Tuntui todella upealta. Maalin kun olisi perhana tuohon vielä saanut, muutamasta hyvästä paikasta kokeilemaan päässyt Selänne jatkoi hymyillen.
Selänteen runkosarjan tilastoiksi jäi 1451 ottelua ja 1457 (684+773) pistettä. Tehotilastossa Selänne on urallaan +95. Ylivoimamaaleja Selänteellä on 255 ja voittomaaleja 110. Hattutemppuja Selänne on tehnyt urallaan 22, mikä on kolmanneksi eniten NHL:n historiassa.
Tommi Seppälä, Anaheim
Twitter: @TommiSeppala
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- The Athletic: Carter Hart palaa NHL:ään – saa tällaisen sopimuksen!
- Olli Jokisen HIFK syvissä vesissä – kylmää kyytiä jälleen!
- NHL:ssä jysähti jättidiili!
- HS: Liiga-seura jätti kertomatta oleellisen – tähtihankinta saattaa lähteä yllättäen!
- HIFK:n lauantain kokoonpanossa karu tilanne
- Ukko-Pekka Luukkosesta kajahti huonoja uutisia
- Oho! NHL-toimittajalta herkullinen spekulaatio ennätysdiilistä kieltäytyneestä Kirill Kaprizovista
- Raipen SaiPan maalivahdilta karmea moka
- Lähes 300 NHL-ottelua pelannut Kanadan MM-kultapelaaja SM-liigaan!
- Marc-André Fleury lopettaakin uransa Pittsburghissa
- Urheilucast: Nuori Liiga-tähti yritetään ryövätä rahakkaalla tarjouksella – TPS, HIFK ja Ilves apajilla!
- Paljon nimiä vapailla markkinoilla – näillä Liiga-pelaajilla ei ole sopimusta ensi kaudelle
- Kovin tutkapari löytyy Savosta! Tässä ovat Liigan TOP 5 -hyökkääjät
- Lähde: CHL-mestari lähtee JYPistä – uusi seura selvillä!
- Ville Pokka löysi uuden joukkueen!
- Kärpät-vahti: uusi seura!
- Toimittaja: Leijonat-puolustaja etsii pelipaikkaa Liigasta
- NHL-järkäle paljasti: haluaa siirtyä Edmonton Oilersiin!
- MTV: Agentti teki ison paljastuksen Leo Komarovista – tämä on kärkivaihtoehto!
- Liiga-seura kerää rahaa superhankintaan: tähtäimessä lähes 300 NHL-ottelun mies!