Tappara-laituri ei masentunut tappiosta: ”Ei Lukko ole paikoilla juhlinut”
Kuva: Ilari Isotalo
Tappara ei pystynyt katkaisemaan välieräsarjaa Lukkoa vastaan keskiviikkona Hakametsässä, vaan raumalaiset venyttivät ottelusarjaa 2-1-jatkoerävoitolla. Voittomaalin iski ajassa 64.29 Ville Vahalahti.
Lukko oli lähellä voittoa jo varsinaisella peliajalla Janne Keräsen toisen erän maalilla, mutta ajassa 56.11 Tapparan Pekka Jormakka vielä tasoitti, mutta tämä jäi laihaksi lohduksi.
Tappara johtaa ottelusarjaa yhä 3-2-voiton. Perjantaina pelataan Raumalla ja tarvittaessa pelataan seitsemäs ottelu lauantaina Tampereella.
Tapparan laituri Antti Erkinjuntti katsoi joukkueensa aloittaneen paremmin kuin edellisessä pelissä. Pienet virheet matkan varrella kuitenkin maksoivat tänään paljon.
– Viimeksi Raumalla oli huono alku, päätettiin parantaa. Onnistuttiinkin siinä, mutta ei saatu palkintoa. Toinen erä oli tasaisempaa vääntöä, mutta he tekivät siinä ison maalin meidän virheestä, Erkijuntti kertoi Tapparan videohaastattelussa.
– Kolmannessa erässä Lukko keskittyi johtoasemassa puolustamiseen ymmärrettävästi, mutta onnistuttiin ylivoimalla tasoittamaan. Jatkoajalla tuli pieni nukahdus ja Vahalahti pääsi omasta riparista tekemään maalin.
”Ei Lukolla ole ollut hirveästi maalipaikkoja”
Erkinjuntin mukaan jatkossakin tärkeää on löytää sopiva lataus otteluiden alkuun. Sinänsä peli rullaa hänen mielestä tarvittavalla tasolla. – Tällainen hyvä aloitus pitää löytää myös seuraaviin peleihin ja paketti on kokonaisuudessaan hyvin kasassa. Mieleestäni Lukolla ei ole ollut hirveästi maalipaikkoja. Omaan viimeistelyymme terävyyttä ja uskon, että hoidetaan tämä. Toisessa välieräparissa Kärpät otti jo ratkaisevan neljännen voiton SaiPasta keskiviikkona jatkoerässä.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tero Lehterältä suorat sanat, jos Suomen olisi pitänyt pelata Kanadaa vastaan: ”Turpaanlyöntikisa”
- Naisleijonien ja Kanadan välisen ottelun kohtalo selvillä!
- Naisleijonista vain 10 on pelikunnossa – ja synkempiä uutisia on luvassa
- Lähde: Leevi Teissala jättää TPS:n – uusi seura selvillä!
- Luovutus Kanadaa vastaan uhkaa – Naisleijonien harjoituksissa vain kymmenen pelaajaa!
- Jokerien pistelinko lähtee – uusi seura selvillä
- Anton Lundell huippuiskussa paluupelissään – päävalmentajalta huimaa tekstiä
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- NHL:ssä dopingkäry – jättimäinen pelikielto tärähti!
- Näitä supertähtiä ei valittu olympialaisiin – yksi joukkue teki käsittämättömän ratkaisun
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!