Pekka Rinne tunsi loukkaantuneen Ducks-vahdin tuskan: ”Olen ottanut treeneissä monta vastaan”
Anaheim Ducks sai tappion sekä yhä jatkuvan alavireen lisäksi perjantaina myös loukkaantumishuolia, kun tanskalaisvahti Frederik Andersen joutui jättämään ottelun kesken saatuaan Nashvillen Shea Weberin lämärin maskiinsa. Andersen ei palannut ottelun kolmanteen erään.
Weberillä on Bostonin Zdeno Charan ohella NHL:n kovin lyöntilaukaus. Nashvillen suomalaisvahti Pekka Rinne hämmästeli tilannetta.
– Mäkin ihmettelin sitä hommaa vähän. Mutta jos tosiaan kiekko tuli päähän, niin voin sanoa, että tuttu tunne. Olen aika monta kertaa treeneissä ottanut itsekin vastaan. Weberin kuti tulee kyllä lujaa, Rinne huokaili SuomiKiekko-sivustolle.
Rinne myös ihmetteli, miten mahdollinen päävamma syntyi. Ducks tiedotti Andersenin saaneen ylävartalon vamman.
– Aika hyvin ne maskit ottaa vastaan. Jos ihan tuohon keskelle ristikkoon tulee, niin se kyllä yleensä antaa periksi ja ottaa sen vastaan. Se on sitten eri asia jos tulee tuonne korvan tai ohimon seudulle. Jännä juttu, Rinne pyöritteli.
Itse pitkään lonkkavamman vuoksi sivussa ollut Rinne tunsi virkaveljen tuskan.
– Eikös hän ole vielä pelannut aika hyvin tässä. Toivotaan nyt todellakin, ettei kaverilla ole mitään isompaa aivotärähdystä tai sellaista, Rinne totesi.
Tikissä
Rinteelle itselleen maistui Nashville Anaheimista hakema 5-2-voitto. Peliään loukkaantumisen jälkeen hakenut kempeleläinen pelasi perjantaina erinomaisen ottelun. – Oli tosi kiva voittaa, kun tää on sillee aika raskasta ollut kaikille. Pudotuspelipaikka kun on mennyt. Kiva saada onnistumisia ja on siinä iso ero joukkueen fiilikseen, hävitäänkö vai voitetaanko, Rinne sanoi. – Itellekin tosi tärkeä voitto. Ollut vähän ylös-alas-meininkiä, niin nyt alkaa olokin tuntua paremmalta, ettei oo ihan puhki pelien jälkeen. Se auttaa paljon itseluottamukseen, kun tuntee, että alkaa olla tikissä, sympaattinen Rinne päätti. Tommi Seppälä, Anaheim Twitter: @TommiSeppala (Korjattu 09.45. Andersen on tanskalainen.)LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Anton Lundell huippuiskussa paluupelissään – päävalmentajalta huimaa tekstiä
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- NHL:ssä dopingkäry – jättimäinen pelikielto tärähti!
- Näitä supertähtiä ei valittu olympialaisiin – yksi joukkue teki käsittämättömän ratkaisun
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jättitreidi NHL:ssä! Artemi Panarin kaupattiin
- NHL:ssä jysähti uutispommi – Juuse Saros paljasti IS:lle hämmentävän totuuden
- Liiga-seuralta järkälemäinen hankinta: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Sport kiinnitti ruotsalaispuolustajan – ”Monikäyttöinen pelaaja”
- Näin paljon maksaa olut olympialaisten jääkiekko-otteluissa
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!