Kommentti: Huonosti johdettava tuomaritoiminta on häpeäksi pelille
Liigan finaalit ovat tähän mennessä olleet niin tiukkoja vääntöjä kuin erittäin värikkäitä kaukalon tapahtumien suhteen.
On tullut esille paljon keskustelua herättäneitä tilanteita ja onpa mennyt läpi muun muassa selvä paitsiomaali.
Maanantain neljännessä finaalissa kaikki vielä kuitenkin kärjistyi.
Ensin varsinaisen peliajan puolella Kärppien hyökkääjä Mika Pyörälä osui Tapparan puolustajan Johan Larssonin työntämisen jälkeen Juha Metsolaan, minkä jälkeen Juhamatti Aaltosen viimeistelemä osuma hylättiin.
Tuomarit eivät tarkistaneet ja eivät voikaan tarkistaa maalia videotuomarilta, mutta samalla ei selkeästi huomioitu sitä, että mistä syystä kontakti tapahtuu.
Jatkoerässä Tapparan hyökkääjä Tomas Plihal runnoo kohti Kärppien maalia, osuu kädellään selkeästi maalivahtiin Jussi Rynnäkseen, joka tiputtaa kiekon kontaktin jälkeen maaliin.
Tuomarit eivät hylkää maalia saman tien, vaan menevät videolle. Siellä asialle ei edes voi tapahtua muutosta, sillä tuomareilla ei ole tässä tapauksessa oikeutta kysyä muuta kuin se, että ylittikö kiekko maaliviivan.
Ja sehän ylitti, räikeän kontaktin jälkeen.
Ja samalla Tappara voittaa ja menee finaalisarjassa 3-1-johtoon.
Korkeissa panoksissa raitapaidat tekevät täten räikeän virheen, mikä suinkaan ei ole ensimmäinen tässä sarjassa tai kevään peleissä.
Kaikki isot virheet ja epävakaat linjat puhuvat vain yhden asian puolesta.
Tuomareita johdetaan ylhäältä heikosti. Asioita tehdään yksinkertaisesti väärin, kun virheitä nähdään jatkuvalla syötöllä. Eikä siinä mitään, jos yksi tai kaksi pientä virhettä tulee, kuten pelaajillakin tulee.
Nyt vain puhutaan aivan hirvittävän isoista virheistä, jotka jatkuvat pelistä toiseen.
Kenen tämmöisessä tilanteessa pitäisi ottaa vastuuta? Virheeseen alistuneiden tuomareiden? Heitä johtavan tahon?
Kuka edes on aiemmissa tilanteissa ottanut vastuuta? Ei kukaan.
Katseet kääntyvät väkisin muun muassa tuomaritoiminnasta Liigassa vastaavan Arto I. Järvelän suuntaan. Väkisin.
Koska ei tämä ole näiden amatöörituomareiden vika. Vaan heitä ohjeistavan tahon. Yksinkertaisesti.
On erittäin harmittavaa, että näin hienoihin peleihin tulee näin ilkeä mauste. Se on kuitenkin fakta, että jatkuva roikkuminen, kiekottomien pelaajien estäminen sun muut tekevät selvää hallaa pelille.
Ja kaikki tämmöiset vielä räikeämmät virheet siihen päälle.
Pelillisesti voidaan toki todeta se, että Tappara on ansainnut johtoasemansa. Se on kuitenkin ollut hieman parempi näissä peleissä.
Mutta tämmöiset pelien lopputuloksiin räikeällä tavalla vaikuttavat isot tuomarivirheet ovat sellaisia, joita ei vain voi ohittaa tuosta noin vain.
Hävettävän surkea tilanne on tällä hetkellä käsillä. Ja vaikka nyt muutoksia tapahtuisi, niin mitä se enää hyödyttäisi? Surkea johtaminen on näkynyt raa’alla tavalla, ja nyt siitä maksetaan kovaa hintaa.
Ilari Savonen
Twitter: @ilarisavonen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kurinpito jyrähti: Jokerit-hyökkääjälle pitkä pelikielto
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Yksi putosi pois olympiajoukkueesta – Leijonille uusi NHL-vahvistus!
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Ilves: nuori puolustaja vuokralle toiseen Liiga-seuraan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Huhu Sveitsistä: Ville Peltonen jättiseuran kiikarissa
- Kärppäpelaajilta viesti faneille: ”Pohjalla olo ja tuska ovat vahvasti läsnä”
- Mitkä kädet! Mikko Rantanen vei soolomaalillaan vastustajat täysin kahville
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!