Kärppävahti ei lähtenyt suuremmin selittelemään – ”Ne pitää vain etsiä ja löytää”
Kärppien maalilla Jussi Rynnäs sai pitkästä aikaa aloitusvuoron oululaisjoukkueen tolppien välissä, kun kolmas finaaliottelu pelattiin lauantaina Oulussa.
Siitä voiton nappasi kuitenkin Tappara, joka nappasi sarjan toisen kiinnityksensä lukemin 3-2.
Maalilla Rynnäkselle ottelu oli erittäin haastava. Kärpät vei peliä pitkien jaksojen ajan, jolloin kuteja ei paljoa kohti tullut. Lopulta torjuntojakin merkattiin Rynnäkselle ainoastaan 13.
– Kyllä se aina vähän vaikeuttaa, että ensin ei tule mitään ja yhtäkkiä sitten tulee joku ohjaus aivan maalin edestä. Ei se maalivahdin unelma tietenkään ole, mutta se on yhtä kaikki aivan sama millaisia vetoja sieltä tulee, niin jollain tavalla aina pitäisi ottaa yksi enemmän kuin vastustajan veskari, Rynnäs pohti SuomiKiekko-sivustolle.
– Mitä tahansa sieltä tulee, niin ne pitää ottaa kiinni. Ei voi kuitenkaan valita, että millaisia laukauksia sieltä tulee.
Haastetta kuitenkin riitti, sillä Tappara pelasi erittäin hyvin Rynnäksen nokan edessä. Maskia riitti ja 26-vuotias veräjänvahti myönsikin, ettei nähnytkään aivan kaikkia.
– Ainakin toinen ja kolmas maali olivat semmoisia ettei oikein ollut hajua, mutta aika hyvää maskia kaveri teki ja taisi niissä sitten vielä jostain pomppia. Mutta sitä se vain on ja noissa pitää olla enemmän vielä aktiivisempi ja etsiä ne kiekot. Jos sieltä tulee kuti, niin se pitää etsiä ja löytää jos haluaa voittaa näitä pelejä. Se on yksinkertaista.
Joukkueen suoritusta Rynnäs kehui tappiosta huolimatta.
– Aivan mahtavaa pelaamista jokaiselta jätkältä. Kaikki antavat kaikkensa, luodaan paikkoja, puolustetaan hyvin – ei voi paljoa haukkua kyllä. Todella nättiä tuossa on pelata.
– Nyt hävittiin maalilla ja toivottavasti maanantaina voitetaan maalilla. Ei se sen kummallisempaa ole, Rynnäs heitti loppuun.
Ilari Savonen, Oulu
Twitter: @ilarisavonen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- NHL:ssä syttyi joukkotappelu – Niko Mikkola teki törkytempun megatähdelle
- Mestis-seura vahvisti rivejään – tuttu mestarivahti tekee paluun
- NHL-supertähti sivuun Kanadan olympiajoukkueesta – korvaaja nimetty
- NHL-sopimus puretaan – Juho Lammikko vaihtaa maisemaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- NHL-megalupaus Gavin McKennan tapauksesta uudet tiedot – äiti mukana rajussa välikohtauksessa
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n