Kärpissä pelin henki jo pitempään sama – ”Se on tuolla selkäytimessä”
Kuva: Ilari Isotalo
Vaikka Tappara johti parhaimmillaan finaalisarjaa jo 3-1, on se menettänyt nyt johtoasemansa, kun Kärpät on tullut tasoihin ja vierittänyt samalla mestaruuden ratkeamisen seitsemänteen otteluun.
Kuudes kamppailu oli kuin pienoiskuvassa koko finaalisarja. Kärpät aloitti hyvin, sen jälkeen tuli vaikeuksia eteen, mutta lopulta mahdollisuus suuren tavoitteluun aukeni onnistumisen myötä.
– Varmasti jokaisessa pelissä tapahtuu niin, että tulee momentumeja kaverille ja tulee sitten ne omat hetket. Miten ne kaverin hetket hoitaa ja miten taas ne omat hetket käyttää, se on se kysymys ja jutun juoni, Kärppien valmennuksesta Toni Sihvonen tuumaa niin edelliseen peliin kuin koko sarjaan liittyen SuomiKiekko-sivustolle tiivistäen oululaisjoukkueen perjantain ottelun suorituksen:
– Kokonaisuudessaan se oli hyvä peli meiltä.
Katseet kääntyivät nopeasti kohti lauantain seitsemättä kamppailua.
– Lyhyt palaute annettiin joukkueelle, mutta sen jälkeen se peli unohdettiin. Siitä sitten käännettiin ajatukset tähän päivään.
Yksi koitos ja kaikki ratkeaa siinä. Aivan koko kauden ajan oululaisjoukkueen leiristä on painotettu päivä kerrallaan -mentaliteettiä, mikä on tuonut hyvää lopputulosta suorittamisen saralla. Täten paras yhdestä -tilanne sopiikin oikein mainiosti Sihvosen mukaan joukkueelle.
– Koko kausi on sillä sapluunalla menty ja pelaajat ovat siihen tottuneet. Se on tuolla selkäytimessä ja samalla tavalla mennään myös tänään.
Sen isompia juttuja Kärpät ei lähde muuttamaan, vaan valmennukselta on tullut enemmänkin pieniä asioita painotuksena ja viestinä.
– Ehkä muutamia tarkennuksia keskialueelle annettiin, ettei menetetä kiekkoja siinä. Se on varmasti yksi avainjuttu, Sihvonen tuumaa.
Kärppien ja Tapparan seitsemäs finaaliottelu alkaa tänään kello 17.00.
Ilari Savonen, Oulu
Twitter: @ilarisavonen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-supertähdet jäämässä ulos olympialaisista – tilalle yllätysnimi?
- Jori Lehterä: iso uutinen
- Petteri Rimpisen poikkeukselliset varusteet ällistyttää rapakon takana – ”Sairaimmat mitä olen nähnyt”
- HIFK tiedottaa: kaksi uutta vahvistusta!
- Nimet julki – tässä Nuorten Leijonien MM-joukkue!
- Entinen NHL-supertähti myynnissä – torppasi siirrot kahteen eri seuraan
- Entinen NHL-hyökkääjä palasi yli neljän vuoden tauolta onnistuneesti – ansaitsi nyt uuden sopimuksen
- Nuorten Leijonien joukkue MM-kisoihin on valittu!
- Väite kulisseista: Jarmo Kekäläinen värväämässä suomalaisen luottomiehensä
- Jouluvisa: osaatko nimetä Liigan maalipörssin voittajat?
- Viisi Liiga-pelaajaa valittiin olympialaisiin!
- SK: HIFK kävi ryöstöretkellä toisessa Liiga-seurassa!
- Toimittaja: Kasper Kotkansalo palaa SHL:stä Liigaan – tässä uusi seura
- Joulutodistukset jaettu! Tässä on Liigan syyskauden tähdistökenttä
- Jymypaukku! Viljami Nieminen lähtee Sportista – AL: Siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Mestis-seuralta nimekäs hankinta: Haaviin 400 Liiga-pelin konkari
- Jori Lehterä: iso uutinen
- Liigaan tähtäävä Mestis-seura jysäytti: ”Kolme kirjainta: NHL”
- HIFK:lle kaksi paljon kaivattua vahvistusta: Geneve-Servette lainaa kaksi pelimiestä
- Lähde: Eetu Koivistoinen palaa Liigaan!