Keskiviikkoillan kuumin kamppailu NHL:ssä käydään Anaheimissa, missä paikallisottelun panoksena on pacific-divisioonan voitto. Divisioonan voittaja saa ensimmäisellä kierroksella vastaansa Minnesotan, häviäjä, aina vaarallisen, Los Angeles Kingsin.

Ducks on ennen ottelua Sharksia kolme pistettä edellä, mikä antaa kotijoukkueelle merkittävän edun, kun pelejä molemmilla on jäljellä kolme.

Anaheimin päävalmentaja Bruce Boudreau ei halunnut keskiviikon aamujäiden jälkeen vähätellä ottelun panoksia.

– Valmentajat voivat valehdella kuinka paljon vain oman pelin kehittämisestä ja isosta kuvasta. Selvää on, ettei kukaan pelaa seitsemää kuukautta haluamatta olla paras. Nää jätkät huijaa monopolia pelatessaankin voittaakseen, Boudreau totesi SuomiKiekko-sivustolle.

– Voittaminen on näillä jätkillä veressä. He pelaavat ollakseen parhaita. Ja kuitenkin tänään, vaikka pelaisimme huonosti ja voitamme, kopissa on iloisia jätkiä. Kaikki tietävät, mistä tässä pelataan, Boudreau jatkoi.

Anaheim voi tehdä myös seurahistoriaa keskiviikkona. Ducksin runkosarjan piste-ennätys on 110 pistettä kaudelta 2006-07, siis sama määrä mikä sillä on juuri nyt. Pistekin riittää siis uuteen seuraennätykseen.

Antti Niemi aloittaa San Josen maalilla. Anaheimilla ainakin Teemu Selänne ja Saku Koivu ovat pelaavassa kokoonpanossa.

Tommi Seppälä, Anaheim
Twitter: @TommiSeppala