Rasmus Ristolainen: ”Kehityin AHL:ssä tosi paljon”
Buffalon Sabresin viime kesän ensimmäisen kierroksen varaus Rasmus Ristolainen, 19, on tehnyt NHL:ään vakuuttavan sisääntulon. Siitäkin huolimatta, että Sabres lähetti turkulaisen farmiin marraskuussa kutsuakseen tämän takaisin maaliskuussa.
– Tosi hyvältä tuntuu nyt. Pelit meni AHL:ssä ihan hyvin ja tein tosi paljon hommia, että pääsisin takaisin ylös ja onneksi kutsu tuli tämän vuoden puolella, Ristolainen sanoi SuomiKiekko-sivustolle viime sunnuntaina Vancouverissa.
Lähtö Rochesteriin AHL:ään tuli lopulta Ristolaiselle osin vastaan myös siitä syystä, että Buffalo koki rosterissaan olevan liian monen juniorin. Ei siis pelkästään Ristolaisen otteiden vuoksi. Reissu alas teki kuitenkin suomalaislupaukselle hyvää.
– Olihan se silloin pettymys. Kaikki tietenkin haluaa täällä pelata koko ajan. Mutta kehityin tosi paljon siellä ja varsinkin puolustuspelaamisessa. Kamppailupelaaminen ja tiiviys hyökkääjään parani, nyt pystyy laittaa peliä poikki jo sinisen pinnassa. Se on auttanut.
Toisaalta Ristolainen ei juurikaan ole saanut, etenkään NHL:n puolella, suoraa palautetta.
– Ei täällä sillä tavalla koko ajan tulla kertomaan, miten menee, kun on paljon pelaajiakin. Jos on seuraavassa pelissä kokoonpanossa, se kertoo, että on varmaan mennyt ihan hyvin, ”Rasse” sanoo.
Huippumentori
Ristolaisella on NHL:ssä myös paras mahdollinen mentori, sillä Buffalon valmennustiimissä oleva puolustajalegenda Teppo Numminen saattaa tietää jotakin puolustuspelaamisesta NHL:ssä. – Teppo on ollut tosi iso apu ja on tosi hienoa, että hän on täällä pakkivalmentajana. Hänellä riittää kokemusta ja tietotaitoa, Ristolainen kehuu. Kaiken kaikkiaan Ristolaisen ensimmäinen kausi Pohjois-Amerikassa on ollut suuri menestys. Menneellä viikolla uransa toisen NHL-maalin iskenyt raamikas puolustajalupaus on vakuuttanut Sabresin oikeasta valinnasta ja voittipa nuorukainen siinä välissä maailman mestaruudenkin. – Oon tavallaan tähän kauteen tyytyväinen ja tavallaan en. Tavoite oli olla ylhäällä koko kausi, mutta nyt meni pieni aika AHL:ssä. Nyt, kun se on koettu, niin ei se huono paikka ole. Kehityin paljon ja oli tosi kiva, kun sai pelata paljon, Ristolainen päättää. Tommi Seppälä, Vancouver Twitter: @TommiSeppalaLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Ilves: nuori puolustaja vuokralle toiseen Liiga-seuraan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Huhu Sveitsistä: Ville Peltonen jättiseuran kiikarissa
- Kärppäpelaajilta viesti faneille: ”Pohjalla olo ja tuska ovat vahvasti läsnä”
- Mitkä kädet! Mikko Rantanen vei soolomaalillaan vastustajat täysin kahville
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!