Pohjalainen: Sport tavoittelee kolmea miljoonaa euroa velkakirjoilla ja osakeannilla
Kuva: Ilari Isotalo
Liigassa ensi kaudella aloittava Vaasan Sport hakee yhteensä noin kolmea miljoonaa euroa markkinoilta. 1,8 miljoonaa tästä pyritään keräämään vaihtovelkakirjalainoilla ja lisäksi emoyhtiö on laskemassa liikkeelle kannattajajäsenille tarkoitetun yhteensä 900 000 euron kokoisen osakeannin yksittäisistä osakkeista Sport Oy:stä.
– Toivomme, että tukijamme ja kannattajamme haluavat myös tällä tavalla olla mukana viemässä liigakiekkoa Vaasassa eteenpäin, Hockey-Team Vaasan Sport Oy:n hallituksen puheenjohtaja Heikki Hiltunen kertoi Pohjalaiselle.
Vaihtovelkakirjalainoilla Sport aikoo kerätä yksityisiltä henkilöiltä ja pienyrityksiltä 6000 euron panostuksella yhtiön tasetta vahvistavaa pääomaa. Tällaisia paketteja on myynnissä 300 kappaletta.
– Vaihtovelkakirjalainalla ja piensijoittajien osakeannilla kerättävä raha ei ole menossa pelaajahankintoihin, vaan helpottamaan päivittäistä maksuvalmiutta. Siinä on ihan hyvä kuuden prosentin korko, joten jos ja kun liigakiekkoilun asema täällä vahvistuu, merkitsijät saavat rahoilleen myös tuottoa., Hiltunen jatkaa.
Laina tulee erääntymään huhtikuun lopussa vuonna 2022.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Leijonien joukkueenjohtaja Mika Kortelainen häkeltyi 4 Nations -turnauksesta: ”Se oli järjetöntä”
- Konsta Helenius palasi farmiin ryminällä – kovat tehot!
- Mikko Lehtonen, riittääkö taso jos vastaan tulee McDavidia ja MacKinnonia?
- Suomi kaukana kärjestä! Tässä ovat olympialaisten TOP 5 -maalivahtiosastot
- Kärppien päävalmentaja latasi suorat sanat tappion jälkeen: ”Ihan lapsellista”
- Yli 300 NHL-ottelun puolustaja ollut koko kauden pelaamatta – nyt löytyi uusi seura
- USA:n kapteenilta vuolaat kehut Suomelle – paljasti olevansa huolissaan taudin leviämisestä
- Tero Lehterältä hämmentävä temppu USA-ottelussa: ”Nyt näette kun valmennus teki virheen”
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?