Kiekkokynä: Nähdäänkö NHL:ssä kesällä todellinen megakauppa?
Nashville Predators on budjettijoukkue. Heillä on ”sisäinen palkkakatto”, jonka mukaan GM David Poilelle annetaan mahdollisuuksia tehdä liikkeitä.
Predators on pelannut viimeiset pari kautta sellaista kiekkoa, että ehkä joukkueessa olisi uudelleenrakennuksen aika. Oikeastaan yksi merkki uudelleenrakennuksen aloituksesta oli ”iki-Predator” David Legwandin lähtö siirtotakarajalla Detroitiin. Nashville sai kaupassa Patrick Eavesin, varausvuoron ja palasen, josta näyttäisi muodostuvan tärkeä Nashvillen tulevaisuuden kannalta, sentteri Calle Järnkrokin.
Järnkrok on ollut pelaamissaan muutamassa NHL-pelissä hyvä. Hänessä on potentiaalia olla kahden ensimmäisen ketjun pisteitä tekevä sentteri NHL:ssä.
Viime vuoden siirtotakarajalla seurapomo Poile teki toisen erittäin hyvän ratkaisun tulevaisuuden kannalta, kun hän lähetti Martin Eratin ja Michael Lattan Washingtoniin vaihtokaupassa, jossa hän sai ruotsalaisen Filip Forsbergin.
Forsberg on osoittanut taitonsa ja potentiaalinsa nuorten MM-kisoissa. Hänet valittiin vuodenvaihteen kisoissa turnauksen arvokkaimmaksi pelaajaksi.
Viime kesän varaustilaisuudessa Nashvillellä saattoi käydä todellinen munkki, kun joukkue pystyi varaamaan monissa ennakoissa varaustilaisuuden parhaimpana pelaajana pidetyn puolustaja Seth Jonesin. Jonesista kasvaa Nashvillelle puolustukseen kulmakivi, johon päälle koottava talo pystyy nojaamaan.
Maalivahtiosastolla Nashvillellä on Pekka Rinne. Ja Predatorsin tolppien välissä hän todennäköisesti pysyy niin kauan kuin vain haluaa.
Mutta joukkueen toisen supertähden, Shea Weberin, tilanne on mielenkiintoinen.
Tapaus Weber
Kuten sanottua, Predators on budjettijoukkue. NHL:n parhaimpiin puolustajiin lukeutuva Weber taas on todella kallis pelaaja lähitulevaisuudessa. Hänelle täytyy maksaa allekirjoitusbonusta 13 miljoonaa dollaria sekä ensi että sitä seuraavana kesänä. Vuosina 2016 ja 2017 Weberin tilille puolestaan kilahtaa allekirjoitusbonareina yhteensä 16 miljoonaa. Weberille maksetaan myös normaalipalkkaa, mutta suuret allekirjoitusbonukset täytyy maksaa kertarysäyksellä. Viime kesänä varattu Jones voi nousta tässä yhtälössä arvoon arvaamattomaan. Hän on tulevaisuuden johtohahmoja Nashvillessä. Haluaisikohan Predators ensi kesänä aloittaa todellisen uudelleenrakennuksen? Siihen on vähän ollut NHL-piireissä viitteitä. Pientä värinää on siitä, että Predators olisi uusimassa pakettiaan kesällä. Muun muassa päävalmentaja Barry Trotz on potku-uhan alla. Ehkä toimitusjohtaja Poilekin voi olla lähdössä, mutta mielestäni hän on tehnyt hyviä liikkeitä viime aikoina. Jos Nashville lähtee todella myymään Weberin kesällä, on kyseessä megakauppa. Nashville todennäköisesti haluaisi hänestä nuoren huippuhyökkääjän. Tässä vaiheessa katseet sitten käännetäänkin Edmonton Oilersin puoleen. Oilersilla niitä potentiaalisia hyökkääjätähtiä riittää. NHL:ssä pisteautomaatin rooliissa viime kausina ollut Edmonton tarvitsisi Weberin kaltaista pelaajaa. Hän olisi pelaaja, jonka ympärille voisi rakentaa pysyvyyttä. Hänestä voisi uhrata pelaajan kuten Jordan Eberlen. Oilersilla kun on ensi kesänäkin luvassa korkea varausvuoro, jolla voi napata lupaavan hyökkääjän. Nashvilleen siirtyisi Weber-kaupassa satavarmasti myös korkeita varausvuoroja. Ja niin, moni NHL-tietäjä on varmaan tässä vaiheessa tekstiä jo sanonut mielessään, että Weber ei hyväksy siirtoa Edmontoniin, koska hänellä on ”no-move-clause” tai ”no-trade-clause”, eli treidin kieltävä pykälä sopimuksessa. Vaan eipä olekaan. Weber voidaan kaupata minne vain. Vielä ennen siirtotakarajaa Poile kielsi jyrkästi Weberin siirtymisen Nashvillestä muualle. Onko kesällä toinen ääni kellossa? Ehkä. Antti Eteläaho Twitter: @finanatsuLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Anton Lundell huippuiskussa paluupelissään – päävalmentajalta huimaa tekstiä
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- NHL:ssä dopingkäry – jättimäinen pelikielto tärähti!
- Näitä supertähtiä ei valittu olympialaisiin – yksi joukkue teki käsittämättömän ratkaisun
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jättitreidi NHL:ssä! Artemi Panarin kaupattiin
- NHL:ssä jysähti uutispommi – Juuse Saros paljasti IS:lle hämmentävän totuuden
- Liiga-seuralta järkälemäinen hankinta: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Sport kiinnitti ruotsalaispuolustajan – ”Monikäyttöinen pelaaja”
- Näin paljon maksaa olut olympialaisten jääkiekko-otteluissa
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!