Katsomossa istuva Ville Leino: ”Tästä ei alemmas pääse vajoamaan”

Buffalon suomalaissentteri Ville Leino pelaa uskomattoman synkkää kautta NHL:ssä. Joukkueensa toiseksi kallein pelaaja istuu sunnuntaina Vancouverissa toistamiseen peräkkäin katsomossa. Aiemmin viikolla päävalmentaja Ted Nolan haukkui mediassa Leinon pelin sekä asenteen.
Leino ei ole tehnyt toistaiseksi kuluvalla kaudella maaliakaan 50 pelaamassaan ottelussa.
– Ei tästä paljon alemmas pääse enää vajoamaan. Vaikea nähdä valoa tällaisina hetkinä, Leino sanoi lauantain harjoitusten jälkeen SuomiKiekko-sivustolle Vancouverissa.
Selvää onkin vain, että Leinon, 30, aika Buffalossa on ohi. Vaikka Leinolla on kuusivuotista, 27 miljoonan dollarin arvoista, sopimusta jäljellä kolme vuotta, ovat edeltävät kolme vuotta osoittaneet Leinon ja Buffalon liiton toimimattomuuden. Seura, saati valmennusjohto, ei luota ja pelaaja ei onnistu.
Sabres tuleekin luultavasti ostamaan Leinon sopimuksen ulos kesällä. Tämä takaisi Leinolle kaksi kolmasosaa jäljellä olevasta palkasta seuraavan kuuden vuoden aikana. Ulososto olisi ehdoton win-win-tilanne.
– Se on sitten sen ajan murhe, jos se on murhe. Sen näkee sitten, turha spekuloida sillä nyt sen enempää. Se menee niinkuin menee. Ei ole tulevaisuus todennäköisesti musta kiinni. Ei tämä helppoa täällä ole ollut, että jotain täytyy tehdä, Leino tuhahti.
”Vaikea nauttia”
Leino on pelannut NHL:ssä vuodesta 2008. Detroitissa aloittanut Leino kaupattiin kaudella 2009-10 Philadelphiaan, missä suomalainen pelasi Scott Hartnellin ja Danny Brieren välissä loistokauden. Pudotuspeleissä Leino pelasi yli pisteen keskiarvolla.
Buffalo kaappasi vapaana agenttina olleen Leinon 2011 ja nosti tämän vuosiansiot hetkessä 825 000 dollarista kuuteen miljoonaan (caphit 4,5M/vuosi).
Leinon tyyppiselle pelaajalle ja persoonalle rämpiminen NHL:n surkeimmassa joukkueessa ei ole tilanne, mistä kukaan hyöytyisi. Päinvastoin. Jonkin sortin taiteilijana Leino tarvitsee pelaamiseensa vapauksia.
– Vaikea tästä on nauttia. Nyt sitä nauttii silloin tällöin vähäsen. Ei ole sellaista kuin vaikka Philadelphiassa, missä oli päivittäin kiva mennä pelaamaan. Ja nimenomaan pelaamaan. Silloin eivät mitkään ulkopuoliset asiat vaikuttaneet. Sellainen olisi tietysti taas kiva, Leino sanoo SuomiKiekko-sivustolle.
Jos tilanne on vaikea Leinolle, sitä se on ehdottomasti myös Buffalolle joukkueena. Sarjan pohjilla tarpovan Sabresin kausi on ollut ohi joulusta alkaen eikä lopuissa peleissä ole panosta.
– Ei se herkkua ole. Kyllä nää aika vaikeita pelejä on, mitä tässä on jäljellä. Ei ole helppo keskittyä, mutta täytyy yrittää se, mitä pystyy. Se, että häviät koko ajan, on raskasta. Ei tuu sitä energiaakaan mistään ja pusket vaan menemään. Tätä tahkoamista tää nyt on ollu pari vuotta.
Buffalo kohtaa sunnuntaina Vancouverissa Canucksin.
Tommi Seppälä, Vancouver
Twitter: @TommiSeppala
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Jokerit: jättiuutinen!
- Jussi Tapola sai kenkää!
- NHL:stä tuttu suomalainen: iso takaisku
- Jesse Puljujärvi: Hirmuvire!
- Näpäytys epäilijöille – Patrik Laine pisti verkot heilumaan!
- Jukurit pöllytti sarjakärkeä Liigassa – surkea yleisömäärä puhuttaa
- Ilves vahvistuu: Kiinnitti Mestiksen tehomiehen
- Voita kisapaketti sinulle ja kaverillesi jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
- Juuso Vainio: uusi joukkue varmistui – tällainen on sopimus
- NHL:ssä rysähti: Historian kallein pelaajasopimus – supertähdelle hirmupalkka!
- JYP teki kovan ratkaisun Pekka Jormakan suhteen
- Vapaille markkinoille kova nimi – Liiga-tähdelle näytettiin ovea NHL:ssä
- 10 suomalaista sai lähtöpassit NHL:ssä – mukana viime kauden Liiga-tähti
- Urheilucast: Leo Komarovia viedään Liiga-seuran riveihin – neuvottelut käynnissä!
- Tapparan viime kauden NHL-vahvistus: ura ohi
- Tässäkö Aleksander Barkovin korvaaja? Lähde: Florida harkitsee NHL-konkarin palkkaamista
- Jokereilta jättiuutinen!
- Yli 700 NHL-ottelun konkari: Lähtöpassit!
- Kaapo Kakko: karu kohtalo!
- HS: Jokerit palaa Pasilaan!