Teemu Selänne: ”Mulla oli silloin ihan sairas kiima näyttää”
Teemu Selänne intoutui muistelemaan SuomiKiekko-sivuston haastattelussa menneellä viikolla aiempia olympiakokemuksiaan. Uransa kuudensiin olympialaisiin suuntavaalla Selänteellä riittää tarinoita ja tapahtumia vuosien varrelta. Yksi olympiaturnaus nousee silti ylitse muiden.
– Torinon hopeaturnaus (2006) oli aivan huikea. Se oli, kun olisi tullut valmiiseen pöytään illalliselle. Kaikki toimi siinä turnauksessa ihan uskomattomalla tavalla alusta asti, Selänne muistaa.
Selänne itse hääri turnauksessa suurimpana kukkona tunkiolla yhdessä Jere Lehtisen ja Saku Koivun kanssa.
Selänne ja Koivu voittivat pistepörssin kahdestaan. Selänteen yhdestätoista pisteestä maaleja oli kuusi, Sakullla kolme.
Selänteen tehojen taustalla oli edellisen NHL:n työsulun aikana tehty polvileikkaus, jonka ansiosta ”Teukka” pääsi jälleen kaudella 2005-06 täyteen vauhtiin. Leikkausta seuranneella kahdella kaudella NHL:ssä Selänne teki yhteensä 98 maalia. 35- ja 36-vuotiaana.
Sama nälkä näkyi olympialaisissa.
– Mulla oli sen vaikean 2003-04-kauden ja polvioperaation jälkeen ihan sairas kiima näyttää, että mä pääsen takaisin huipulle. Se kiima oli samaa tasoa kuin mun ensimmäisenä vuonna NHL:ssä, Selänne sanoo SuomiKiekko-sivustolle.
– Torinon jälkeen muuten ajattelin, että varmasti en pelaa Vancouverin olympialaisissa (2010). Ja Vancouverin jälkeen, etten Sotshissa, Selänne jatkoi nauramaan reveten.
Selänne ei säästele ylisanoja kehuessaan ketjuaan Lehtisen ja Koivun kanssa nimenomaan Torinossa.
– Se on hienoimpia aikoja mun uralla. Ketju oli aivan huikea. Olen aina uskonut kemioihin, ja kun ne löytyy joidenkin kesken, sitten sä valmentajana annat vaan poikien leipoa. Meillä toimi kaikki tuossa ketjussa. Ei siinä liikoja tarvinnut sopia asioista, pelattiin vaan.
Pelinlukua se on ja pelikaverin hyödyntämistä parhaimmillaan, Selänne filosofoi.
Tommi Seppälä, San Jose
Twitter: @TommiSeppala
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Topi Nättinen antoi palaa – laukoi IS:lle kovan väitteen Kärppien oudosta tempauksesta
- Aleksander Barkovista kuului huikea uutinen!
- Tero Lehterältä suorat sanat olympialaisten olosuhteista
- IL: Vaasan Sport kävi ryöstöretkellä HIFK:ssa!
- Kurinpito jyrähti: Jokerit-hyökkääjälle pitkä pelikielto
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Yksi putosi pois olympiajoukkueesta – Leijonille uusi NHL-vahvistus!
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Ilves: nuori puolustaja vuokralle toiseen Liiga-seuraan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan