Otteluennakko: Leijonat avaa urakkansa aamulla Sotshissa – tässä tärpit ja tulosveikkaus
Nyt se alkaa Leijonienkin osalta, nimittäin Sotshin olympialaisten kiekkoturnaus.
Edessä on monta mielenkiintoista koitosta, joista ensimmäinen on Itävaltaa vastaan.
B-lohkossa Leijonien vastuksina ovat Itävallan lisäksi Norja ja hallitseva olympiavoittaja Kanada.
Vuoden 2010 Vancouverin olympialaisissa B:n lohkosta mitaleita nappasi kaksi joukkuetta: Kanada ja Suomi.
Finaalissa Kanada kun päihitti dramaattisten vaiheiden jälkeen Sidney Crosbyn jatkoaikaosumalla USA:n. Suomi puolestaan nappasi pronssia Slovakian edestä, kun Olli Jokinen nousi isoon rooliin ottelun kolmannessa erässä.
Sen jälkeen Jokisen maajoukkueuran piti olla ohi, mutta siihen asiaan tapahtuu muutos nyt Sotshissa.
”OJ” on Leijonien isoja avainpelaajia turnauksessa, varsinkin erinäisten loukkaantumisten jälkeen.
Se ja se pois
Niin, loukkaantumiset. Ne ovat puhuttaneet kovasti viime viikkojen aikana. Ja jo sitäkin ennen, mutta silloin kieltäytymisten osalta. Ensin kisoista pois jäi Saku Koivu. Sitten loukkaantumisten jälkeen Sakun veli Mikko Koivu. Ja siihen vielä päälle Suomen tehokkaimpia pelaajia tällä kaudella NHL:ssä ollut Valtteri Filppula mursi jalkansa, eikä Sean Bergenheim lähtenyt enää varamiehen asemasta mukaan Venäjälle. Näiden mutkien kautta Leijonat ottivat lopulta Sakari Salmisen ja Jarkko Immosen paikkaajiksi Sotshiin. Nyt isot kysymysmerkit Leijonilla kohdistuvat ensisijaisesti juuri hyökkäykseen. Tuleeko tehoja? Löytyykö tarpeeksi vastuunkantajia? Onko kapteeniksi nimitetystä Teemu Selänteestä iskemään tukku kasa pusseja enää 43-vuotiaana? Mihin yltää ensimmäisiä olympialaisiaan pelaava Aleksander Barkov? Näihin kysymyksiin ensimmäisiä vastauksia tai ainakin osviittaa saadaan torstaina. Vaikka vielä silloin vastus ei ole ihan se kaikista kovin. Mutta on Itävallallakin omat vaaralliset aseet mukanaan.Muutama vaarallinen yksilö
Itävallan nipusta nousee esille erityisesti kaksi terävää asetta. Thomas Vanek ja Michael Grabner. Näistä Vanek on ollut viime aikoina kovasti erinäköisten siirtohuhujen ympärillä NHL:ssä. New York Islandersiin kesken kauden Buffalo Sabresista siirtynyttä Vanekia on yhdistetty muun muassa Los Angeles Kingsiin sekä myös hieman Detroit Red Wingsiin. Vanek on iskenyt tällä kaudella NHL:ssä 57 ottelussa tehot 19+30=49. Kovana maalitykkinä tunnettu 30-vuotias laituri oli myös Itävallan mukana viime kevään MM-kisoissa Helsingissä, missä hän pamautti seitsemässä ottelussa tehot 4+2=6. Toinen selkeä kovan luokan hyökkääjä on Vanekin nykyinen seuratoveri Islandersista Grabner. NHL:n nopeimpiin luistelijoihin kuuluva Grabner ei ole tällä kaudella aivan yltänyt normaalille tasolleen tehopisteiden suhteen, vaan ailahtelevasti tähän mennessä pelanneessa Islandersissa tehot ovat olleet 56 ottelussa 9+11=20. Lähtökohtaisesti Vanek ja Grabner kuitenkin muodostavat vaarallisen tutkaparin, jonka kanssa Leijonat saavatkin olla tarkkana torstaina. Tai jos herrat on sijoiteltu eri ketjuihin, niin siinäpä riittää sitten tarkkailtavaa. Kolmas yksilö mikä Itävallan nipusta pitää nostaa esille on Philadelphia Flyersin hyökkääjä Michael Raffl. 25-vuotias laituri aloitti pirteästi kautensa NHL:ssä sen jälkeen kun hän oli hypännyt sinne Ruotsin kakkostasolta Allsvenskanista. Flyersin riveissä tällä kaudella tehoja on syntynyt 18 (7+11). Muita mainittavia yksilöitä, joita on hyvä nostaa esille, ovat maalivahti Bernhard Starkbaum, jota on huhuttu jopa NHL:n puolelle, puolustuksesta Thomas Pöck ja aikanaan Suomessakin piipahtanut Oliver Setzinger. Suomen osalta ketjut paljastuivat jo aiemmin ja niiden saralla paljon mielenkiintoista seurattavaa riittääkin. Ketjut näet täältä.Ratkaisun avaimet
Vaikka Itävallalla on mukana muutama erittäin vaarallinen hyökkääjä, ei ennakkosuosikista tarvitse paljoa väitellä. Leijonille edessä on hyvä startti, jossa voi vielä rauhassa kokeilla eri ketjukombinaatioita. Itävallan pitää kaatua aivan normaalilla suorituksella selvästi, sillä tasoerot ovat terävän kärjen jälkeen suurehkot. Vaikka Itävallan ykkösmaalivahti Starkbaum onkin ihan ok-tason veskari, ei esimerkiksi maalivahtipelissä haastajana kamppailuun lähtevä Itävalta pärjää millään Leijonille. Kovasti mielenkiintoa Leijonien osalta kohdistuu ykkösketjuun, jossa nuoruus ja kokemus yhdistyvät mukavasti Barkovin, Mikael Granlundin ja Selänteen ollessa yhdistelmänä. Millaista kiekkoa Leijonien valmennusjohto lähtee ajamaan heti turnauksen alusta lähtien? Se nähdään torstaina jo hyvin, vaikka kiekkokontrolli tuleekin olemaan vahvasti juuri Leijonien hallussa.Tulosveikkaus
Itävallalla on pieni yllätyspotentiaali, mutta jo ihan normaalilla suorituksella peli kääntyy Leijonille. Suomi: 4, 5 Itävalta: 0, 1, 2 Ilari Savonen Twitter: @ilarisavonenLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Aleksander Barkovista kuului huikea uutinen!
- Tero Lehterältä suorat sanat olympialaisten olosuhteista
- IL: Vaasan Sport kävi ryöstöretkellä HIFK:ssa!
- Kurinpito jyrähti: Jokerit-hyökkääjälle pitkä pelikielto
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Yksi putosi pois olympiajoukkueesta – Leijonille uusi NHL-vahvistus!
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Ilves: nuori puolustaja vuokralle toiseen Liiga-seuraan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Huhu Sveitsistä: Ville Peltonen jättiseuran kiikarissa
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!