Erikoinen loppu puhututti Raumalla – ”Peli meni täysin farssiksi”
Kuva: Ilari Isotalo
Raumalla nähtiin erikoinen ottelun loppu Lukko-Blues-ottelussa, kun aivan viimeisillä minuuteilla lensi kaksi pelaajaa lähes peräjälkeen suihkuun.
Ensimmäisenä erikoisen tuomion sai Lukko-hyökkääjä Steven Zalewksi, joka sai huitomisesta 5+20. Tästä vain tovin päästä ulos lensi Tommi Huhtala, jonka taklaus toi 2+10 minuutin rangaistukset.
Tilanteesta huolimatta Lukko nappasi lopulta 2-0-voiton. Ottelun jälkeen molemmat valmentajat mainitsivat erikoisen lopun illalle.
– Avausmaalin myötä pystyttiin olemaan koko ajan kuskin paikalla. Ei onneksi nitkahdettu edes tuohon lopun totaaliseen kolmannen osapuolen show’hun, Lukko-valmentaja Risto Dufva kiitteli ottelun jälkeen.
– Peli meni täysin farssiksi. Tuomarien esitys oli kuin hieno hyppy mäkihypyssä, se vaan meni väärään suuntaan.
Myös Bluesin leiristä riitti ihmetystä.
– Siinä nyt lopussa sattui kaikennäköistä. Tietysti se oli ihan kiva, että yleisökin syttyi kolmannessa erässä. Kaksi ensimmäistä erää tuntui yleisökin hieman jännittäneen, tuleeko tässä maaleja, Blues-käskijä Jyrki Aho puolestaan kertasi.
Voiton myötä Lukko vahvisti asemiaan sarjan kolmantena. Voitto oli raumalaisille jo kymmenes 11 otteluun.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL:ssä syttyi joukkotappelu – Niko Mikkola teki törkytempun megatähdelle
- Mestis-seura vahvisti rivejään – tuttu mestarivahti tekee paluun
- NHL-supertähti sivuun Kanadan olympiajoukkueesta – korvaaja nimetty
- NHL-sopimus puretaan – Juho Lammikko vaihtaa maisemaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- NHL-megalupaus Gavin McKennan tapauksesta uudet tiedot – äiti mukana rajussa välikohtauksessa
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Tero Lehterältä suorat sanat, jos Suomen olisi pitänyt pelata Kanadaa vastaan: ”Turpaanlyöntikisa”
- Naisleijonien ja Kanadan välisen ottelun kohtalo selvillä!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n