USA:n olympiajoukkueesta pudotettu tähtilaituri kritiikistä: ”Pelkurimaista”
Kuten uutisoimme, USA julkaisi olympiajoukkueensa Winter Classicin yhteydessä.
Suurta kohua ympäri kiekkomaailmaa aiheutti se, ettei Ottawa Senatorsin tähtilaituri Bobby Ryan mahtunut joukkueeseen.
ESPN:n kulissien taakse pohjautuneessa kirjoituksessa joukkueen johtoryhmään kuuluva Brian Burke oli sanonut, ettei Ryanin peli ole tarpeeksi intensiivistä.
Siitä jenkkilaituri ei pitänyt, ja paikallisille toimittajille hän ilmaisi Burken kommenttien olleen ”pelkurimaisia”.
– Ne olivat suoria lainauksia ja on valitettavaa, että siellä koetaan näin. Ehkä tuota pitää kunnioittaa, mutta ei tuota mielipidettä tarvitse allekirjoittaa. He olisivat vain voineet tiputtaa minut, eikä olisi tarvinnut tehdä tämmöistä, Ryan paahtosi Ottawa Sunin mukaan.
– Tuntui entistä pahemmalta, kun asia tulee näin julki. Mutta se on mitä se on ja tuo on heidän päätöksensä. Muistan tämän ja käytän sitä motivaationa tulevaisuudessa.
Ryanista tuntui jo olympialeiristä lähtien, ettei häntä valita joukkueeseen.
– Vedin koko alkukauden sillä asenteella, että haluan näyttää heidän olevan väärässä. Olin omasta mielestäni jo ulkona kuvioista kesällä keskusteluista päätellen.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-sopimus puretaan – Juho Lammikko vaihtaa maisemaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- NHL-megalupaus Gavin McKennan tapauksesta uudet tiedot – äiti mukana rajussa välikohtauksessa
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Tero Lehterältä suorat sanat, jos Suomen olisi pitänyt pelata Kanadaa vastaan: ”Turpaanlyöntikisa”
- Naisleijonien ja Kanadan välisen ottelun kohtalo selvillä!
- Naisleijonista vain 10 on pelikunnossa – ja synkempiä uutisia on luvassa
- Lähde: Leevi Teissala jättää TPS:n – uusi seura selvillä!
- Luovutus Kanadaa vastaan uhkaa – Naisleijonien harjoituksissa vain kymmenen pelaajaa!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!