TPS:n tehopakki tuoreesta jatkosopimuksesta: ”Loistava uutinen”
Kuva: Ilari Isotalo
TPS synkän alkukauden yksi positiivisia suorittajia on ollut lähinnä yliopistosarjoja aiemmin kolannut kanadalaispakki Steven Seigo.
Pienikokoinen yleispakki on ehtinyt nakuttaa kauden aikana tehot 4+13=17, millä irtoaa joukkueen tehokkaimman pakin titteli heittämällä.
SuomiKiekko-sivusto tapasi tuoreeltaan jatkosopimuksen taskuunsa saaneen pakin.
– Heillä oli optio sopimuksesta, joten itse vain odottelin ja toivoin parasta. Mutta se on loistavaa uutinen. Olen todella kiitollinen, että he osoittavat luottamusta ja halusivat jatkaa sopimusta, Seigo hehkutti voitetun Ässät-pelin jälkeen.
Jumbosijalle juuttuneella turkulaisseuralla on yhä kanadalaisen luotto. Vaikka tämä kausi on ollut yhtä tuskaa, uskoo Seigo seuralla olevan resursseja parempaan.
– Vaikka joukkue onkin taistellut pelin kanssa ja tämä kausi on ollut siinä mielessä hirveä, olen muuten viihtynyt.
– Puitteet ovat kunnossa organisaatiossa ja olen kotiutunut joukkueeseen ja kaupunkiin muuten mainiosti.
Se vierasvoitto yhä haaveena
Yksi TPS:n kauden suurimpia murheenkryynejä on ollut vieraspelaaminen. Edellinen kolmeen pisteen reissu onkin niin kaukaa kuin illalta 4.1.2013. Lauantaina turkulaisryhmällä on mahdollisuus jälleen rikkoa murheellinen tilasto, kun se kohtaa Ässät Porissa. Seigo itse lähtee kohtaamaan tuttua joukkuetta mielellään. – Pohjois-Amerikassa emme muuta pelanneetkaan kuin tuplapelejä samaa joukkuetta vastaan. Se on mukava tapa pelata – joukkueiden välille syntyy helposti lisää taistelupareja ja tunnelatausta. Voitolla TPS voisi nousta jopa pois jumbopaikalta. Kuinka kolme pistettä irtoaa Porista? – Meidän pitää mennä ja pelata fiksusti. Vieraissa meidän tehtävämme ei ole pistää mitään show’ta pystyyn. Tiivis viisikkopeli ja tehokas hyökkäys – eiköhän niillä se kolme pistettä tule mukaan, Seigo päätti. Ilari Isotalo, Turku Twitter: @IlariIsotaloLUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Edmonton teki kovan ratkaisun – kallispalkkaiselle floppivahdille karu uutinen
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä
- Hurja tutkalukema: Tässä on NHL:n nopein pelaaja
- NHL-veteraanin uskomaton teräsmiesputki venyy – nousi kaikkien aikojen kakkoseksi!
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Lähde: Liigasta tuttu pistetykki siirtyy uuteen seuraan!
- Oikeustieteen tohtorilta kova lausunto Liigan kohusikailusta: ”Ehdollista vankeutta pitäisi saada”
- Anze Kopitarilta huima temppu NHL:ssä – nousi kaikkien aikojen ykköseksi!
- Suomalaisvahti vapaille markkinoille? NHL-mies voi viedä työpaikan SHL:ssä
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- IL: Liigan nopein pelaaja loikkaa kilpailijan riveihin!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- IL: Kulisseissa muhii jättiyllätys – Liigaan uusi seura?
- Tapparasta lähtenyt Roby Järventie: iso huhu!
- SS: Joonas Lyytinen palaa Liigaan!
- Jani Mäkelä otti kantaa Veli-Matti Savinaisen ratkaisuun: ”Yksi mies löytyi”