NHL-kommentti: Vanhat pojat viiksekkäät vaikeuksissa
Vancouver Canucks saattoi sittenkin astua suureen miinaan tehdessään syksyllä neljän vuoden jatkosopimukset ruotsalaiskaksosille Henrik ja Daniel Sedinille. NHL:ssä peli on muuttunut radikaalisti, ja pikkukivalle lätynheitolle ei ole enää aikaa eikä tilaa.
Tuli tänään katsottua loistavan Leijonamitalit-dokumenttisarjan toista osaa. Vuoden 1994 olympialaisista kertovassa jaksossa nostalgia pääsi yllättämään kyynistyneen toimittajanplantun. Ai että sitä Raipe Helmisen lättyä Saksa-ottelussa takatolpalle. Kaksi teutonia kaffelle ja Mikko Mäkelä sai rauhassa ujuttaa tyhjiin.
Nähdä Raipen lisäksi dokkarissa Esa Keskinen, Mika Nieminen ja kumppanit. Vanhan koulukunnan pelintekijöitä. Lätyn heittäjiä.
Lapsena ihailin Teemu Selänteen ohella juuri maagisia pelintekijöitä. Teemun ohella suurin suosikkini oli valtavalla leipälapiolla pelannut Otakar Janecky. Hyvänen aika sitä pelisilmää ja syöttötaitoa. Koskaan ei ollut kiire, tai ainakin siltä se vaikutti. Jätkät lappasivat takatolpalta sisään. Helppoa kuin lapsenteko.
Nyt alkaa huippukiekossa kuitenkin olla lätynheiton aika ohi. Raipekaan ei heitä lättyä enää kuin korkeintaan Henkan jäillä.
***
NHL:ssä vanhaa koulukuntaa edustavat käytännössä enää Vancouverin ruotsalaiskaksoset Henrik ja Daniel Sedin, 33. Olen asunut Vancouverissa neljän NHL-kauden ajan ja ihaillut aina suuresti kaksosten peliä. Mutta en ole koskaan nähnyt veljeksiä sellaisissa vaikeuksissa kuin tällä kaudella.
NHL:ssä on vuonna 2014 täysin mahdotonta pärjätä, jos ei ole erinomainen luistelija. Luisteluliigaksi, jopa ohi taidon, nimitti NHL:ää Kimmo Timonen pari viikkoa takaperin. Katsokaa kärkijengejä, Anaheimia, San Josea, Los Angelesia, St.Louisia, Bostonia, Pittsburghia.
Armoton luistelu, tauoton karvaus. Kiekonriistot jo hyökkäysalueella ja siitä nopeat käännöt.
Sedinien jalka ja fyysisyys ei riitä miltään osin karvaukseen. Lisäksi maalia ei pysty NHL:ssä enää tekemään, jos ei ole valmis härkimään ihan tuskassa maalille ottamaan, jos ei jopa pyytämään, iskuja. Daniel, joka teki kolme vuotta sitten 41 maalia, on tehnyt 14 viimeisessä ottelussa kaksi maalia. Kaksi.
Ja ei todellakaan voi sanoa, että olisi valtoimenaan ollut paikkojakaan.
Ja tämän vuoksi Canucks ei voita parhaita joukkueita. Sedinit ovat tottuneet heittämään pikkukivaa lättyä kulmissa ja maalintakana. Pienet pyörähdykset, kis kis ja takatolpalta lättyä pussiin.
Mutta nyt on pelit seis. Oman divisoonan kärkijoukkueita (Kings, Ducks, Sharks) vastaan Vancouver on tehnyt 11 ottelussa 16 maalia.
NHL:ssä ei kertakaikkiaan ole aikaa eikä tilaa enää heitellä lättyä. Ei etenkään, kun paremmin liikkuvat ja isokokoisemmat vastustajat tasan tarkkaan tietävät, miten kaksoset haluavat pelata.
***
Nyt kysymys kuuluukin, mitä Vancouver meinaa veljesten kanssa tehdä? GM Mike Gillis tarjosi vieläpä palkankorotuksen syksyllä Sedineille. Ensi vuodesta alkaen miehet saavat neljän vuoden ajan seitsemän isoa mieheen per vuosi.
Kuulostaa kuluvan kauden näyttöjen perusteella aivan karmealta. Gillisin kädet ovat melkoisessa sonnassa.
Vertailuksi mainittakoon, että vanhoilla sopimuksillaan Patrick Kane ja Jonathan Toews saavat 6,1 miljoonaa, Martin St. Louis 6,25 ja Steven Stamkos 7,5 miljoonaa.
Sedinit ovat Brittiläisessä Kolumbiassa pyhiä lehmiä, joiden kauppaamisesta ei saa edes kuiskia. Jos ei ruotsalaisia lyödä lihoiksi, ainakin Gillisin on syytä keksiä, mistä taikoa uusi, liigan vaatimuksiin vastaava, ykkösketju. Ryan Kesleristä on ykkössentteriksi, mutta laituriosasto on surkea. Vancouverin onneksi palkkakatto nousee lähivuosina.
Vancouver voi antaa Sedinien rauhassa vetäytyä eläkkeelle neljän vuoden periodilla, mutta Stanley Cupia se ei silloin voita. Toisaalta seuralla on edessään jonkin asteinen uudelleenrakennus joka tapauksessa lähivuosina.
Summa summarum: Sedinien vajoamisen myötä yksi pelaajaprofiili jääkiekosta kuolee lopullisesti. Taas hiipii nostalgia. Näitä veljeksiä on ollut upeaa seurata, siinä, missä Raipea ja ”Ottoa”.
***
Luodolla istuvat lajinsa viimeiset. Vanhat pojat viiksekkäät.
****
Tommi Seppälä, Vancouver
Twitter: @TommiSeppala
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-sopimus puretaan – Juho Lammikko vaihtaa maisemaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- NHL-megalupaus Gavin McKennan tapauksesta uudet tiedot – äiti mukana rajussa välikohtauksessa
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Tero Lehterältä suorat sanat, jos Suomen olisi pitänyt pelata Kanadaa vastaan: ”Turpaanlyöntikisa”
- Naisleijonien ja Kanadan välisen ottelun kohtalo selvillä!
- Naisleijonista vain 10 on pelikunnossa – ja synkempiä uutisia on luvassa
- Lähde: Leevi Teissala jättää TPS:n – uusi seura selvillä!
- Luovutus Kanadaa vastaan uhkaa – Naisleijonien harjoituksissa vain kymmenen pelaajaa!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n