Mestis-seura antoi kahdelle maalivahdille lähtöpassit samana päivänä – ”Eivät liity toisiinsa”
Kuva: Juha Tamminen
Mikkelin Jukureiden vahvuudesta poistui maanantaina kaksi maalivahtia.
Ensin seura tiedotti, että Petteri Similälle etsitään uutta seuraa (lue uutinen).
Tämän jälkeen myös Juha Toivonen poistui Jukureiden pukukopista. Jukurit ja Toivonen tekivät joulukuussa loppukauden mittaisen sopimuksen, johon sisältyi kuukauden koeaika.
Toivonen on kamppaillut viime vuodet vammojen kanssa. Mies kävi leikkauksessa viime keväänä ja toipuminen on edelleen kesken.
– Kiitän mahdollisuudesta, jonka Jukurit antoi. Koen, että en päässyt siihen kuntoon, jonka olin itse itselleni asettanut, Toivonen toteaa seuran tiedotteessa.
– Vammojen toipumisia ei voi koskaan tietää varmuudella, mutta nyt koimme, että aika loppuu kesken, Jukureiden urheilujohtajaTommi Kerttula sanoo.
Urheilujohtajan mukaan on sattumaa, että organisaatio on ilmoittanut saman päivän aikana kahden maalivahdin pois lähtemisestä.
– Nämä olivat kaksi erillistä tapausta, ja eivät siten liity toisiinsa.
Jukurit etsii uutta maalivahtia pelaajamarkkinoilta. Tällä hetkellä joukkueessa on vain yksi maalivahti, tshekkitorjuja Tadeas Galansky.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IL: Vaasan Sport kävi ryöstöretkellä HIFK:ssa!
- Kurinpito jyrähti: Jokerit-hyökkääjälle pitkä pelikielto
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Yksi putosi pois olympiajoukkueesta – Leijonille uusi NHL-vahvistus!
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Ilves: nuori puolustaja vuokralle toiseen Liiga-seuraan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Huhu Sveitsistä: Ville Peltonen jättiseuran kiikarissa
- Kärppäpelaajilta viesti faneille: ”Pohjalla olo ja tuska ovat vahvasti läsnä”
- Mitkä kädet! Mikko Rantanen vei soolomaalillaan vastustajat täysin kahville
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!