Liettualaistaituri TPS:n sankarina: ”Hieno tapa aloittaa vuosi”
Kuva: Ilari Isotalo
Kaksi maalia perjantaina iskenyt Tadas Kumeliauskas oli isossa roolissa, kun TPS katkaisi kotiotteluidensa tappioputken Tapparaa vastaan.
4-2-voitto sai liettualaishyökkääjän suupielet leveään hymyyn.
– Hyvä peli meiltä. Olimme tänään maalipaikoissa todella tehokkaita, ja nyt myös tuuri oli hieman puolellamme. Mutta ryhmänä upea voitto, Kumeliauskas tiivisti SuomiKiekko-sivustolle.
Selkeästi englantiaan syksyn mittaan parantanut laituri myhäili kolme pistettä olleen henkisesti iso juttu.
– Kaikin puolin hieno tapa aloittaa uusi vuosi.
Itseluottamusta maaleista
Myös henkilökohtaisesti pehmeät kädet omaava Kumeliauskas voi olla tyytyväinen omaan iltaansa. Nelosketjussa pörräävää hyökkääjä jakoi vaatimattomana miehenä tehoistaan kehuja kuitenkin muille. – Oli hienoa pystyä tekemään kaksi maalia. Mutta minun pitää kiittää ketjukavereita, he petasivat molempiin maaleihin hyvät paikat. Maalit tulivat silti myös henkilökohtaisesti maukkaaseen paikkaan. Liettualainen on taistellut pitkin syksyä oman pelinsä ja kanssa ja rooli joukkueessa on vaihdellut. – Oma peli tuntui hyvältä. Toivottavasti pystyn parantamaan yhä otteitani. Tällaiset pelit nostavat itseluottamusta myös jatkoa ajatellen, Liigassa tehot 3+5 nakuttanut liettualainen kertasi. Turkulaisten taival jatkuu jo lauantaina. Kumeliauskas ja TPS lähtevät hakemaan kauden ensimmäistä kolmen pisteen vierasvoittoa Pelicansin kotiluolasta. – Jokainen peli on täällä todellisia kamppailuja. Nyt pitää nollata ja olla taas huomenna valmiina, kun kiekko tippuu jäähän. Ilari Isotalo, Turku Twitter: @IlariIsotaloLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-sopimus puretaan – Juho Lammikko vaihtaa maisemaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- NHL-megalupaus Gavin McKennan tapauksesta uudet tiedot – äiti mukana rajussa välikohtauksessa
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Tero Lehterältä suorat sanat, jos Suomen olisi pitänyt pelata Kanadaa vastaan: ”Turpaanlyöntikisa”
- Naisleijonien ja Kanadan välisen ottelun kohtalo selvillä!
- Naisleijonista vain 10 on pelikunnossa – ja synkempiä uutisia on luvassa
- Lähde: Leevi Teissala jättää TPS:n – uusi seura selvillä!
- Luovutus Kanadaa vastaan uhkaa – Naisleijonien harjoituksissa vain kymmenen pelaajaa!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!