Leijona-sentterille karut muistot KHL-pestistä ”Ei edes nimeä mainittu aloituspalaverissa”
HIFK sai mielekkään vahvistuksen, kun Leijona-sentteri Teemu Ramstedt teki viime viikolla sopimuksen seuran kanssa ja liittyi maanantaina harjoitusvahvuuteen.
Ramstedt pelasi HIFK:ssa edellisen kerran mestaruuskeväänä 2011. Välillä mies kävi Bluesissa, mistä hän siirtyi SKA Pietariin viime talvena. SKA ei kuitenkaan nähnyt miehelle enää käyttöä kevään jälkeen ja mies siirtyi Lev Prahaan, missä vastaanotto oli kylmä ja pesti lyhyt. Syyskausi meni sen jälkeen Ruotsissa AIK:ssa ennen paluuta punanuttuun.
– Aikalailla tasan vuosi sitten lähdin tonne Pietariin SKA:han pelaamaan Bluesista. Sopimus oli myös seuraavaksi kaudeksi, mutta päättivät treidata kauden jälkeen Prahaan, Ramstedt kertoi HIFK:n videohaastattelussa.
Tshekissä jääkylmää kohtelua
Tshekkiin siirtymisestä tuli täysi pannukakku miehestä itsestään riippumattomista syistä. Päävalmentajan papereissa Ramstedtille ei ollut minkäänlaista roolia. – Siellä ei ollut minkäänlaista luottoa mulle. Aloituspalaverissa ei edes nimeä mainittu, kun menin heinäkuussa paikalle. Ei pitkään mennyt siellä sitten. Meitä oli 8 sentteriä (rosterissa). Annettiin kaksi treenipeliä pelata nelosketjun keskellä; ei siinä paljon näyttöjä voinut antaa. – Sen jälkeen oli joku paikka valittava. Sain yhden tarjouksen KHL:stä, mutta en halunnut siihen paikkaan lähteä ja päätin mennä Tukholmaan ja nyt sitten takaisin HIFK:hon. 26-vuotias Ramstedt on verrattain nuori vielä jääkiekkoilijaksi ja haaveet ovat yhä kolmessa kirjaimessa. – Tavoite oli KHL:ssä pelata tällä hetkellä. Se ei onnistunut, mutta tavoitteena on päästä vielä takaisin sinne. Toivottavasti pelivuosia mahdollisimman monta jäljellä. Otetaan uusi noste ja tähdätään uudestaan kohti KHL:ää.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- AL: Pistetykki Dylan Fabre loikkaa kilpailijan leiriin Liigassa!
- Leijonien joukkueenjohtaja Mika Kortelainen häkeltyi 4 Nations -turnauksesta: ”Se oli järjetöntä”
- Konsta Helenius palasi farmiin ryminällä – kovat tehot!
- Mikko Lehtonen, riittääkö taso jos vastaan tulee McDavidia ja MacKinnonia?
- Suomi kaukana kärjestä! Tässä ovat olympialaisten TOP 5 -maalivahtiosastot
- Kärppien päävalmentaja latasi suorat sanat tappion jälkeen: ”Ihan lapsellista”
- Yli 300 NHL-ottelun puolustaja ollut koko kauden pelaamatta – nyt löytyi uusi seura
- USA:n kapteenilta vuolaat kehut Suomelle – paljasti olevansa huolissaan taudin leviämisestä
- Tero Lehterältä hämmentävä temppu USA-ottelussa: ”Nyt näette kun valmennus teki virheen”
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?