Sami Aittokallion tämän kauden debyytti Colorado Avalanchen maalilla ei mennyt varmasti siten, kuinka suomalaistorjuja sen olisi toivonut menevän.

Vaikka avauserässä Aittokallio pysäytti kaikki 11 laukausta, riitti toisen erän kolme päästettyä osumaa päävalmentaja Patrick Roylle.

Suomalaisvahti ei silti selitellyt ottelun jälkeen.

– Totta kai olisin halunnut pelata koko ottelun, mutta minun pitää parantaa, Aittokallio kertasi Denver Postille.

Samaan hengenvetoon suomalainen myönsi toisen erän maalien jääneen kismittämään mieltä.

– Se ei ollut vain tarpeeksi, mitä näytin. Ensimmäinen erä oli hyvä, mutta nuo kaksi ensimmäistä osumaa, minun pitää pystyä pysäyttämään ne.

Aittokallion ensimmäinen 60-minuuttinen jäi siis vieläkin NHL-tasolla haaveeksi. Viime kaudella tulleessa debyytissä sen estivät kesken ottelun tulleet lihaskrampit.