Karri Rämö hurjassa tappeluottelussa: ”Tortorellalla lähti näpistä”
Vancouverin ja Calgaryn ottelu lauantaina muuttui heti alussa joukkotappeluksi. Calgaryn maalilla pelannut Karri Rämö ei ollut tapahtumista hämillään, sillä suomalaismaalivahti on nähnyt KHL-kaukaloissa käytännössä kaiken.
Vancouverin ja Calgaryn avausviisikoiden tultua julki, media arvasi jo Rogers Arenan pressiaitiossa, mitä tuleman piti. Jäälle avaukseen luistelivat molemmista joukkueista tappelijat, ja Vancouverilta aloitukseen meni puolustaja Kevin Bieksa. Kello ehtikin vain kahden sekunnin kohdalle, kun alkoi tapahtua.
Kaikki viisi pelaajaa kentällä molemmista joukkueista pudottivat hanskansa. Lopulta avauserässä jaettiin yhteensä 178 minuuttia jäähyjä. Calgaryn maalilla pelannut Karri Rämö seisoi tapahtumien ytimessä maalillaan viileänä.
– Venäjällä tuli nähtyä kaikenlaista. Kerran ottelu keskeytettiin Vitjazia vastaan ja kerran valmentajat tappelivat käytävällä. Mutta en olisi uskonut, että ihan noin kovaksi menee, vaikka toki tiedettiin, että tästä tulee kova peli, Rämö kommentoi SuomiKiekko-sivustolle heti ottelun tauottua.
– Ajattelin, että vaan isot jätkät olisivat tapelleet, mutta niitä (tappeluita) tuli sitten enemmän, suomalaisvahti jatkoi.
Rämö ei sentään itse lähtenyt hakemaan Roberto Luongoa ”tanssiin” kaukalon toisesta päästä.
– Nyt, kun tuossa alkukaudesta oli Ray Emeryllä jo tämän tyyppistä, niin olisi voinut tulla vähän pidempää pelikieltoa, Rämö hymyili.
Kun maaliton avauserä saatiin lopulta päätökseen, jatkui saaga Calgaryn pukukoppikäytävällä, mihin riehumaan tuli aiemmin Rämöä Tampa Bayssa valmentanut, Canucksin päävalmentaja John Tortorella. Myös Kevin Bieksa ja Alex Burrows, ainakin, Canucksista olivat käytävällä.
– Jotain tönimistä ja huutelua siinä oli, eikä lyöminenkään kaukana varmaan ollut, mutta kun (Brian) McGrattan tuli siihen, niin ei tainnut enää kukaan uskaltaa. En uskonut, että erän jälkeen vielä käytävälle tulevat, että miten meni noin tunteisiin. Tortorellalla lähti näpistä, Rämö jatkoi.
Tappeluiden jälkeen koomisinta oli näky joukkueiden vaihtopenkeillä. Parhaimmillaan, tai pahimmillaan, Vancouverilla oli viisi vaihtomiestä, Calgarylla kuusi.
– Oli se mielenkiintoista, kun (Shane) O’Brien otti vielä kympin siihen, niin meillä oli kolme pakkia. Oli se peli sitten sen näköistäkin, Rämö muisteli huvittuneena.
Kyllähän Vancouverissa pelattiinkin. Canucks voitti lopulta ottelun rankkareilla Chris Higginsin maalilla 3-2.
Varmaa on, että pelikieltoja lienee luvassa isolla kädellä molempiin joukkueisiin ja etenkin päävalmentaja John Tortorellalle. Katso Tortorellan sekoamisesta video täältä.
Tommi Seppälä, Vancouver
Twitter: @TommiSeppala
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-sopimus puretaan – Juho Lammikko vaihtaa maisemaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- NHL-megalupaus Gavin McKennan tapauksesta uudet tiedot – äiti mukana rajussa välikohtauksessa
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Tero Lehterältä suorat sanat, jos Suomen olisi pitänyt pelata Kanadaa vastaan: ”Turpaanlyöntikisa”
- Naisleijonien ja Kanadan välisen ottelun kohtalo selvillä!
- Naisleijonista vain 10 on pelikunnossa – ja synkempiä uutisia on luvassa
- Lähde: Leevi Teissala jättää TPS:n – uusi seura selvillä!
- Luovutus Kanadaa vastaan uhkaa – Naisleijonien harjoituksissa vain kymmenen pelaajaa!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Kärppäpelaajilta viesti faneille: ”Pohjalla olo ja tuska ovat vahvasti läsnä”