Tuukka Rask huimassa nollapelivauhdissa – ”Totta kai innolla olympialaisiin”
Boston Bruinsin suomalaisvahti Tuukka Rask pelasi tiistaina kotikentällään NHL-uransa 19. nollapelin. Rask onkin kerännyt urallaan nollapelejä tahtiin, johon vain harvat NHL-maalivahdit ovat pystyneet. Itseasiassa Raskin tahtiin on nykyvahdeista pystynyt vain yksi maalivahti – suomalainen hänkin.
Ottelun kakkostähdeksi valitun Tuukka Raskin uran 19:s nollapeli vaati tiistaina 21 torjuntaa Calgarya vastaan. Ilta ei ollut Raskin NHL-uran hikisin, mutta paluu omalle tasolle lauantain nöyryyttävän Vancouver- tappion jälkeen oli vakuuttava. Myös joukkueena Bruins oli tiistaina tiiviimpi kuin kolme päivää takaperin Vancouverissa.
Boston on NHL:ssä mielenkiintoinen tapaus. Iso ja paha Bruins on parhaimmillaan lähes mahdoton pysäytettävä. Iso, hyvin liikkuva, taitava ja aggressiivinen Bruins ei tapaa hieroa kiekkoa liiaksi. Sen pelitapaan kuuluu heittää lelu päätyyn ja hakea se sieltä. Laidat paukkuvat ja vastustajan pakeilla on kiire.
Ongelmana on kuitenkin ajoittain pelitavan rasittavuus. Taktiikka on fyysisesti, mutta myös henkisesti, erittäin vaativa, käytännössä lähes mahdotonta toteuttaa läpi 82 ottelun pitkän runkosarjan. Ei Bruins tiistainakaan parhaimmillaan ollut, mutta hoiti homman Zdeno Charan kahdella maalilla.
-Tulosten valossa ollaan pelattu hyvin, mutta meidän makuun ollaan ailahdeltu hieman liikaa. Tosin meidän oma mittari on aika korkealla. Se syö meidän pelistä energiaa, kun aletaan pelaamaan sivuttain, kikkailemaan ja heittelemään lättyä. Syvään ja kovaa, se on meidän peliä, Tuukka Rask kommentoi SuomiKiekko-sivustolle.
-Mutta totta on, että ei tällä pelityylillä voi vetää koko kautta läpi täydellisesti. Pelitapa on todella raskas ja väkisin tulee niitä sunnuntaipäivän tai maanantai-illan pelejä, että jätkät ei ihan heti syty karvaamaan siellä täysillä, Rask jatkaa.
Hurja tahti
Siitä ei liene epäselvyyttä, että Tuukka Rask on juuri nyt NHL:n ja maailman paras ja tasaisin maalivahti. Rask on uskomattoman hyvä liikkumaan, taitava teknisesti, mutta myös henkisesti vahva. Väitteelle löytyy myös tilastollisia perusteita. SaPKo- kasvatti kirjasi tiistaina uransa 165:nnessä NHL-ottelussa uransa 19:nnen nollapelin. Jos Raskin nollapeleille laskee keskiarvon, niin joka 8.68 ottelu suomlalainen pelaa nollan. Nykyvahdeista Raskin keskiarvoon pystyy vastaamaan vain Pekka Rinne, joka on pelannut 302 NHL-ottelussa 35 nollaa (8.62). Ottelurajana tilastoinnissa oli Raskin 165 NHL-ottelua. Alle kymmenen keskiarvon NHL:n nykyvahdeista pääsee Rinteen ja Raskin lisäksi vain Jaroslav Halak (9.07), Antti Niemi (9.72) sekä Brian Elliott (9.82) sekä maalivahtilegenda Martin Brodeur, jonka lukema on uskomaton 9.99 – En ala sanomaan, että olisin tällä kaudella pelannut paremmin tai huonommin kuin aiemmin. Enemmän tarkkailen sitä, miltä tuntuu pelata ja mikä fiilis on. Mutta ihan hyvin on mennyt, ainakin numeroiden puolesta. Ei ole tullut notkahduksia juurikaan, Rask linjasi oman kautensa SuomiKiekko-sivustolle.Innolla Sotshiin
Tuukka Raskin pitää olla kalenterivuoden 2013 perusteella pomminvarma valinta helmikuussa pelattaviin Sotshin olympialaisiin. Savonlinnalainen on valmis taistoon, mikäli kutsu tulee. – En mä sitä paljoa ole miettinyt, mutta toki välillä tulee katsottua, mikä kuukausi, mikä päivä, että kuinka paljon on aikaa turnaukseen. Totta kai sinne haluaa mukaan. Kovalla innolla ollaan lähdössä jos kutsu tulee, Rask päätti. Nykyvahtien parhaat nollapelikeskiarvot: (Ottelua per yksi nollapeli) 1. Pekka Rinne, Nashville 8.62 (302/35) 2. Tuukka Rask, Boston 8.68 (165/19) 3. Jaroslav Halak, St.Louis 9.07 (245/27) 4. Antti Niemi, San Jose 9.72 (243/25) 5. Brian Elliott, St.Louis 9.81 (216/22) 6. Martin Brodeur, New Jersey 9.99 (1239/124) *** Henrik Lundqvist, Rangers 11.4 (302/29) Roberto Luongo, Vancouver 11.7 (776/65) Tim Thomas, Florida 12.8 (399/31) Niklas Bäckström, Minnesota 13.6 (381/28) Ilja Bryzgalov, Edmonton 13.8 (430/31) Kari Lehtonen 16.1 (405/23) Tommi Seppälä, Vancouver Twitter: @TommiSeppalaLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tero Lehterältä suorat sanat, jos Suomen olisi pitänyt pelata Kanadaa vastaan: ”Turpaanlyöntikisa”
- Naisleijonien ja Kanadan välisen ottelun kohtalo selvillä!
- Naisleijonista vain 10 on pelikunnossa – ja synkempiä uutisia on luvassa
- Lähde: Leevi Teissala jättää TPS:n – uusi seura selvillä!
- Luovutus Kanadaa vastaan uhkaa – Naisleijonien harjoituksissa vain kymmenen pelaajaa!
- Jokerien pistelinko lähtee – uusi seura selvillä
- Anton Lundell huippuiskussa paluupelissään – päävalmentajalta huimaa tekstiä
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- NHL:ssä dopingkäry – jättimäinen pelikielto tärähti!
- Näitä supertähtiä ei valittu olympialaisiin – yksi joukkue teki käsittämättömän ratkaisun
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!