Ruotsalaisen SVT-kanavan juontaja David Fjäll kertoo suomalaisyleisön käyttäytyneen häntä kohtaan törkeästi viime vuoden Karjala-turnauksessa Turussa. Tummaihoisen Fjällin oli tarkoitus tehdä haastatteluja ruotsalaisten vaihtoaition läheisyydessä.

– Takanani istui joukko tyyppejä. Kun he alkoivat heittää minua tavaroilla ja huutaa ”neekeri pois maastamme” ja ”sinä kuolet”, ja vartija ei tehnyt mitään, silloin tuntui aika hankalalta tilanteelta, Fjäll kuvailee ruotsalaiselle Resumé-julkaisulle.

– Valmentaja Pär Mårts, jota minun piti haastatella, tajusi tilanteen. Hän ehdotti että tekisimme haastattelun jossain muualla.

Fjällin mukaan suomalaiset istuivat Turkuhallin VIP-katsomossa.

– Joka kerta, kun jouduin menemään heidän ohitseen, minua kohti syljettiin. Yksikään vartija ei tehnyt mitään. He huutelivat apinasta, ihonväristä ja niin edelleen.

– Tapahtuma oli sellainen, jota näkee vain elokuvissa. Sairasta on, että nämä tyypit istuivat heidän VIP-katsomossaan. Kun tällaista tapahtuu, se ottaa todella koville.

Useita vuosia SVT:lle työskennellyt Fjäll kertoi Resumélle, että kokemus sai hänet melkein lopettamaan tv-työnsä. Tämän vuoden Karjala-turnaukseen David Fjäll ei enää halunnut lähteä vaan ilmoitti kanavalle olevansa tuolloin varattu muualle.

– Minusta SVT:n olisi pitänyt tarkistaa paremmin, mitä vuosi sitten tapahtui. En tule enää matkustamaan Suomeen jääkiekon vuoksi, jos turvallisuuttani ei pystytä takaamaan.