SHL:ssä pelaava hyökkääjä Tomi Kallio on noussut kaikkien aikojen suomalaismaalintekijäksi Ruotsin pääsarjassa.

Kallio pelaa Ruotsin pääsarjassa jo 12. kauttaan. Huikealla urallaan Kallio on viimeistellyt 195 täysosumaa. Tällä kaudella kolmesti onnistunut Kallio nousi marraskuun lopulla nousi kaikkien aikojen kovimmaksi suomalaiseksi maalitykiksi Ruotsissa.

– Olen tietenkin tosi ylpeä ja iloinen siitä. Se on semmoinen juttu, jonka tajuaa varmaan jonain päivänä uran jälkeen, Kallio sanoo SuomiKiekko-sivustolle.

Kallio siirtyi kevätkaudella 2003 NHL:stä Ruotsiin ja Frölundaan. Tuolloin ajatuksissa ei ollut pitkä ura Ruotsissa.

– Ei se ollut ensimmäisenä mielessä, kun tein ensimmäisen sopimuksen Ruotsiin, että pystyisin menemään kaikkien sarjassa pelanneiden suomalaislegendojen ohitse, Kallio kertoo.

Pääsarjaotteluita Ruotsissa on kertynyt reilut 550. Lisäksi takataskussa on kaksi mestaruutta ja yksi maalipörssin voitto.

Kallio nousi kaudella 2011-12 suomalaispelaajien kaikkien aikojen pistekärkeen Ruotsin pääsarjassa ohi Juha Riihijärven.

– Kaikkien aikojen kovin suomalainen pistemäärä on tosi hyvä meriitti, Kallio myöntää.

Tällä hetkellä Kallio kiekkoilee Växjö Lakersissa ja sopimus loppuu keväällä. Hyökkääjä kertoo, ettei paluu Suomeen ole poissuljettu vaihtoehto (lue uutinen).

Haastattelu: Sport Professional