SaiPa voiton kera joulutauolle: ”Joukkue ansainnut pikkujoulunsa”
SaiPa kaatoi HIFK:n Lappeenrannassa 2-1-lukemin perjantaina tiukassa pelissä.
Avausmaalin iski neljännellä peliminuutilla SaiPan Lauri Taipalus. HIFK tasoitti juuri ennen toista erätaukoa, kun HIFK:n Ryan Thang vei vieraat johtoon ajassa 39.39.
Taistelleen lappeenrantalaistyhmän Tomi Leivo iski voittomaalin ajassa 56.30 ja samalla päätti HIFK:n kahdeksan ottelun voittoputken.
SaiPa-luotsi Pekka Tirkkonen kiitteli joukkueensa kovaa taistelua fyysiseksi muodostuneessa ottelussa.
– Kopissa on aika mahtava fiilis. Tästä on hyvä lähteä huomenna pikkujoulujen viettoon, sen on joukkue ansainnut, Tirkkonen kertoi SaiPan kotisivuilla.
– Toisessa erässä oltiin todella ahtaalla. Onneksi siitä selvittiin, vaikka HIFK sai pahaan paikkaan maalin. Oli uskon ja tahdon voitto, että pelattiin paras erä loppuun, Tirkkonen viittasi.
Liigassa pelataan vielä kuusi ottelua lauantaina, mutta SaiPa vetäytyi jo osaltaan joulutauolle. Joukkueen seuraava peli on perjantaina 27.12. vieraissa Bluesia vastaan. SaiPa jää tauolle hienosti liigan kolmantena.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tero Lehterältä suorat sanat, jos Suomen olisi pitänyt pelata Kanadaa vastaan: ”Turpaanlyöntikisa”
- Naisleijonien ja Kanadan välisen ottelun kohtalo selvillä!
- Naisleijonista vain 10 on pelikunnossa – ja synkempiä uutisia on luvassa
- Lähde: Leevi Teissala jättää TPS:n – uusi seura selvillä!
- Luovutus Kanadaa vastaan uhkaa – Naisleijonien harjoituksissa vain kymmenen pelaajaa!
- Jokerien pistelinko lähtee – uusi seura selvillä
- Anton Lundell huippuiskussa paluupelissään – päävalmentajalta huimaa tekstiä
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- NHL:ssä dopingkäry – jättimäinen pelikielto tärähti!
- Näitä supertähtiä ei valittu olympialaisiin – yksi joukkue teki käsittämättömän ratkaisun
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!