Olli Jokinen valmis olympialaisiin: “Eikö se ole ollut viimeiset kymmenen vuotta kerran vielä?”
Winnipeg Jetsin suomalaissentteri Olli Jokinen on jälleen maajoukkueen käytettävissä. Hienoa kautta NHL:ssä pelaava Jokinen onkin nähdyillä otteilla Suomen olympiajoukkueelle ehdottomasti merkittävä ja tervetullut vahvistus.
Olli Jokinen, 35, on jälleen valmis maajoukkuepaitaan. Jokinen, jonka edellinen leijonaedustus on neljän vuoden takaa Vancouverin olympialaisista, ilmoitti tuolloin pronssimitalitunnelmissa päättävänsä uransa maajoukkueessa. Pronssiottelussa kaksi tärkeää (3-3, 4-3) maalia iskenyt KalPa-kasvatti päätti tuolloin tekevänsä tilaa nuoremmille.
Mutta.
Neljä vuotta on pitkä aika. Juuri nyt erinomaisella tasolla pelaava Jokinen on jälleen valmis taisteluun leijonan puolesta.
– Jos kutsu tulee, niin tietysti lähdössä ollaan, Jokinen totesi SuomiKiekko-sivustolle viikonloppuna tappiollisen Dallas-ottelun jälkeen.
Suomen kokeneelle kaartille, mihin Jokisen lisäksi kuuluvat ainakin Teemu Selänne, Saku Koivu, Sami Salo ja Kimmo Timonen, Sotshin kisat ovat ”kerran vielä” -tyyppinen mahdollisuus napata pitkien ja upeiden urien kruunuksi olympiakulta.
– Eikös se ole ollut viimeiset kymmenen vuotta kerran vielä, Jokinen nauraa.
– Eihän sitä ikinä tiedä, montako kertaa pelataan vielä. Monet meistä varmaan luuli, että Vancouver oli se viimeinen kerta, mutta niin vaan moni pelaa vielä. Mutta hyvän tarinanhan tästä saa. On siinä erilainen mauste, kun noiden jätkien kanssa pääsee samaan koppiin. Monet kisat ollaan yhdessä koettu. Hieno juttu, Jokinen jatkaa.
Ei aihetta kuperkeikkoihin
NHL:ssä Jokisella menee paremmin kuin Winnipegillä, joka on kahdeksan pistettä viimeisestä pudotuspelipaikasta. Jokinen on joukkueen kolmanneksi tehokkain hyökkääjä (35, 8+13), mutta pelannut muutenkin hyvin kokonaisvaltaisesti kahteen suuntaan. – Yritän vain tehdä joka päivä hommia tasaisesti. Tasaisesti mulla on mennytkin, olen ihan tyytyväinen, vaikka ei tässä mihinkään kuperkeikkoihin ole aihetta. Joukkueena meidän on opittava puolustamaan paremmin. Etenkin nyt, kun ollaan läntisessä konferenssissa, niin peli ei saa ailahdella, 16 NHL-kauden konkari neuvoo. Tommi Seppälä, Vancouver Twitter: @TommiSeppalaLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- NHL:ssä syttyi joukkotappelu – Niko Mikkola teki törkytempun megatähdelle
- Mestis-seura vahvisti rivejään – tuttu mestarivahti tekee paluun
- NHL-supertähti sivuun Kanadan olympiajoukkueesta – korvaaja nimetty
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?