Kimmo Timosen Philadelphia kovassa iskussa – ”Alkukausi oli hyvä opetus”
Kimmo Timosen edustama Philadelphia Flyers aloitti kauden surkeasti, mutta on kääntänyt kelkkansa kovaan nousukiitoon viime aikoina. Kotikentällä alla on yhdeksän voiton letku ja nyt vierasjäälläkin kaksi. SuomiKiekko-sivusto tapasi Timosen maanantaina Vancouverissa.
Vancouverissa nähtiin maanantaina viihdyttävä jääkiekkotapahtuma. Läpiottelun hieman alakynnessä ollut Flyers kampesi kuitenkin voittoon tasoittamalla ottelun viimeisellä minuutilla ja viimeistelemällä voittonsa Vincent Lecavalierin rankkarilla jatkoajan jälkeen lukemin 4-3.
Flyersin meno on juuri nyt täysin eri näköistä kuin vaikkapa lokakuussa, kun se antoi kenkää monivuotiselle luotsilleen Peter Laviolettelle. Lavioletten korvannut, entinen kakkosluotsi, Craig Berube muutti tekemisen tasoa seurassa välittömästi ruoriin astuttuaan.
– Ensimmäinen viesti, mikä tuli oli, että meidän pitää luistella enemmän joka puolella jäätä. Luistelukuntoon tässä on alettu päästäkin parantuneen harjoittelun kautta. Ollaan treenattu paremmin kuin vuosiin. Tempo harjoituksissa on kovempi kuin aiemmin ja se on siirtynyt peliin, Kimmo Timonen selvensi nousukauden syitä SuomiKiekko-sivustolle Vancouverissa.
Ei Philadelphia silti vielä mestarisuosikiksi ole noussut. Pelin taso heittelee jopa pelin sisällä, mutta tiivistynyt viisikkopeli sekä erinomaisessa vedossa oleva maalivahti Steve Mason antaa illasta toiseen Flyersille sauman voittoon. Niin maanantaina Vancouverissakin, missä Mason oli selkeästi joukkueensa paras pelaaja.
– Välillä mennään vähän paniikkiin kesken pelin, mutta siitä, mistä me lähdettiin valmentajanvaihdon jälkeen, niin ollaan me tällä hetkellä aika paljon paremmassa asemassa. Parempaan silti pystytään. Toivotaan, että jätkät pysyy terveinä. Meillä ei ole rahkeita menettää noita kärkijätkiä, Timonen totesi.*
Phillyn nousun takana on, luonnollisesti, myös yksilöiden tasonnosto. Surkeasti kauden aloittaneet Claude Giroux ja Jakub Voracek, etulinjassa, ovat petranneet peliään, kun se kuuluisa sika juoksuaan. Giroux on jopa Sotshi-vireessä yhdeksän ottelun pisteputkessaan.
– Ylivoima oli yksi syy alkukaudesta, miksi yksilötkään eivät onnistuneet. Se, kun toimii alkaa onnistumisia tulla enemmänkin. Alkukausi oli noille jätkille hyvä opetus, että aina ei kulje ja työnteon kautta sieltä noustaan. Nyt ne pienet asiat, mitkä ei aluksi toimineet, näyttää paremmilta, Timonen analysoi.
Avainpelaajien takaa on alkanut nousta myös uusia tähtiä. Flyers-kauden sensaation on toistaiseksi ollut 25-vuotias Ruotsin Elitserienistä hankittu Michael Raffl. Itävaltalaishyökkääjä on löytänyt erinomaisen vireen ykkösketjussa Giroux’n ja Voracekin kanssa. Maanantaina Rafflin saldo oli 0+2.
– Hän on ollut mullekin yllätys. Pelannut todella hyvin. Muutenkin hän on aika virkeä tapaus. Jätkät tykkää siitä, Timonen kehui.
Tommi Seppälä, Vancouver
Twitter: @TommiSeppala
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL:ssä syttyi joukkotappelu – Niko Mikkola teki törkytempun megatähdelle
- Mestis-seura vahvisti rivejään – tuttu mestarivahti tekee paluun
- NHL-supertähti sivuun Kanadan olympiajoukkueesta – korvaaja nimetty
- NHL-sopimus puretaan – Juho Lammikko vaihtaa maisemaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- NHL-megalupaus Gavin McKennan tapauksesta uudet tiedot – äiti mukana rajussa välikohtauksessa
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Tero Lehterältä suorat sanat, jos Suomen olisi pitänyt pelata Kanadaa vastaan: ”Turpaanlyöntikisa”
- Naisleijonien ja Kanadan välisen ottelun kohtalo selvillä!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n