Leijona-hyökkääjältä suoraa tekstiä KHL-kuvion kaatumisesta: ”Lukitsivat minut – haistattelivat vain”

Leijonista tuttu ja Kärpissä loppukauden pelaava Juhamatti Aaltonen tykitti suoraa tekstiä siirtoajan yhteydessä kaatuneesta KHL-kuviosta.
Se harmitti edelleen erittäin kovasti Aaltosta, joka antoi muun muassa viime kevään MM-kisoissa erittäin kovia näyttöjä.
Kiinnostusta oli KHL:n puolella, mutta siellä Aaltosen oikeudet omistava Traktor pisti kapuloita rattaisiin.
– Loppuun asti yritin KHL:ää ja olisin halunnut sinne mennä, mutta Traktorilla oli oikeudet ja eivät suostuneet tekemään mitään niiden suhteen. He lukitsivat minut ja eivät päästäneet mihinkään. Eivät myöskään suostuneet ottamaan mua sinne ja sitten kun muut kyselivät oikeuksista, niin haistattelivat vain ja eivät olleet valmiita tekemään mitään sen eteen, Aaltonen kertaili tapahtumia median edessä maanantaina.
Kyseinen asenne juontaa Aaltosen mukaan aiempiin tapahtumiin.
– Varmaan siihen, että mitä sattui toissa kesänä. Silloin tuli loukkaantuminen ja nyt luulivat niin, että olisin tullut täksi kaudeksi sinne. Nyt katseltiin kuitenkin NHL-korttia.
– Kai ne halusivat kostaa, Aaltonen heitti Traktorista.
Koko KHL-case ja siihen liittyvät oikeudet ovat hyvin hämärä kuvio tällä hetkellä.
– Siirtorajaa ennen yksi seura olisi treidannut oikeuteni toiseen pelaajaan ja silloin olisi ollut mahdollisuus tehdä heidän kanssa sopimus. Sen jälkeen 2014 toukokuun ensimmäisenä päivänä olisin ollut vapaa agentti. Nyt sitä ei tapahtunut, mutta toki se voi myöhemminkin tapahtua.
Aaltosella pelit jatkuvat Oulussa loppukauden ajan.
– Pakkohan tässä on pelata ja onhan tässä kaikennäköisiä olympialaisia ja muita, niin pakko painaa täysillä hommia. Kyllähän tuo pettymys oli, kun olisin halunnut mennä pelaamaan sinne kovaan liigaan. Kaikki näyttikin olevan hyvin, mutta se nyt meni päin persettä.
Ilari Savonen, Oulu
Twitter: @ilarisavonen
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lehti: Tässä Jakub Vranan uusi joukkue!
- HIFK:n konkarihyökkääjä löysi uuden osoitteen!
- Aatos Koivu ällistyttää Pohjois-Amerikassa – NHL-superlupaukset jätettiin tylysti kakkoseksi!
- Raimo Helmisen SaiPa teki jälleen huiman tempun!
- Ennätystehot NHL:ssä – suomalainen jäämässä ilman sopimusta: ”Ei minkäänlaista kiinnostusta”
- Ilves kiinnitti NHL:ään varatun kanadalaishyökkääjän
- Pitsiturnaus avaa kiekkokauden – näin pelataan
- Liiga-seura teki järkälemäisen hankinnan
- NHL:n suomalaislupaus nousemassa isoon rooliin? ”Olisi ansainnut paikan jo viime kaudella”
- TPS-pomo: Veli-Matti Savinaisen saaminen Turkuun yllätti – ”Oli itse yhteydessä”
- Tämä on Petri Kontiolan tilanne – kuva julki
- Ismo Lehkoselta hurja arvio Liiga-lupauksesta: ”Tulee voittamaan pakkien pistepörssin”
- Liiga-hyökkääjä Aarne Talvitiestä karmea uutinen
- Siirtopommi! Lähde: Tässä Ryan Laschin uusi seura
- HIFK:n floppihankinta löysi uuden osoitteen
- 46-vuotias seuralegenda tekee yllätyspaluun – siirtyy III-divisioonaan!
- Yllätyspaluu: Lähes 300 NHL-ottelun suomalainen siirtyy Liigaan!
- Jukurien kultakypärä: uusi seura
- Se oli siinä – lähes 300 NHL-ottelun konkari lopettaa uransa
- Tapparan MM-puolustajan sopimus purettu – loikkaa toiseen Liiga-seuraan!