Ilves iskee rajusti Marko Sjöblomia
Syksyn puheenaiheita liigassa on ollut jatkuva kädenvääntö Ilveksen omistusjärjestelyistä. Liikemies Marko Sjöblom oli esisopimuksen kautta jo vahvasti nousemassa omistajaksi Ilveksessä, kunnes monien käänteiden jälkeen lokakuun puolivälissä kauppa peruuntui.
Tämän jälkeen julkisuudessa on pesty likapyykkiä, eikä välttämättä millään hienopesuohjelmalla. Sjöblom on esittänyt rajujakin väitteitä Ilveksestä ja nyt Ilves-Hockey Oy:n hallitus iskee voimakkaasti takaisin tiistaina julkistamallaan tiedotteella.
Hallitus perustelee tiedotteen laatimista sillä, että Sjöblom ei ole kaupan peruuntumisen jälkeen käyttäytynyt julkisuudessa hyvän liikemiestavan tai tehdyn herrasmiessopimuksen mukaisesti.
– Sjöblomin ja Vincent Manngardin välisestä Ilves-Hockey Oy:n enemmistöosakkuutta koskevan suunnitellun kaupan peruuntumisesta tuli julkinen keskustelu sen myötä, ettei Sjöblom suostunut yhtiön pyynnöistä huolimatta laatimaan 14.10.2013 yhteistä tiedotetta asiasta. Pyrkimyksenämme oli silloin tiedottaa kaikkien osapuolten ja ulkopuolistenkin kannalta rehti ja reilu yhdessä todettu tosiasia, että yrityskauppa ei toteudu, jolloin itse kukin olisi saanut ilmaista oman pettymyksensä tämän tosiasian suhteen.
– Paitsi ettei tämä Sjöblomille sopinut, alkoi hänen taholtaan lisäksi tarpeeton yhtiön ja eri henkilöiden tahraaminen julkisuudessa. Lisäksi Sjöblom jatkoi suoraa yhteydenpitoaan Ilveksen avainpelaajiin ja faniryhmien avainhenkilöihin, erityisesti yllyttämällä viimeksimainittuja toimimaan asiassa Sjöblomin hyväksi mahdollisimman laajalla rintamalla, Ilveksen hallituksen tiedotteessa todetaan.
Monitahoinen tiedote jatkuu mm. listaamalla esimerkkejä tapauksista, joissa Sjöblom on toiminut ilman toimivaltaa tai vastoin sopimuksia.
– Epäselväksi asiassa jäi enää se, olivatko Sjöblomin yhteistyökyky ja -halu vain erittäin heikkoja vai oliko niitä olemassa lainkaan. Ilves-Hockey Oy:n hallitus ei voi kaikkia yksityiskohtia avata, koska ne ovat molemmin puolin ehdottomia liikesalaisuuksia, tiedotteessa todetaan.
Tiedotteen on selkeästi tarkoitus puhdistaa ilmaa ja päättää pitkään jatkunut keskustelu Ilveksen osalta tähän.
– Hallitus ei enää aio kommentoida millään tavalla julkisuudessa asiasta esitettyjä väitteitä. Hallitus seuraa kuitenkin tarkoin medioita ja ryhtyy tarvittaviin toimiin, mikäli Ilveksen nykyisistä tai entisistä toimijoista tai Ilvekselle tärkeiden sidosryhmien toimijoista esitetään julkisuudessa perättömiä mustamaalaavia väitteitä. Vincent Manngard tulee tiedottamaan erikseen omalta osaltaan Ilves-Hockey Oy:n talouden tasapainottamiseen liittyviä asioita.
Koko tiedote Ilveksen verkkosivuilla.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Minnesota Wildin kuukausien sopimusvääntöön tulossa viimein päätös?
- HIFK takoi ennätystuloksen: Hurja liikevaihto
- Helsingin jäähallissa putkirikko – HIFK:n ottelua täytyi siirtää pelaajien turvallisuuden vuoksi
- Nyt puhuu Joel Armia – paljastaa Ylelle: Tämän takia vaihtoi seuraa NHL:ssä
- Liiga-seura vahvisti rivejään – haaviin hyökkääjä Pohjois-Amerikasta
- Asiantuntijat listasivat NHL:n 20 parasta sentteriä – mukana kolme suomalaista
- Carolina-hyökkääjän ura päättyi 33-vuotiaana – sai nyt uuden pestin NHL:stä
- NHL:ään varattu Pelicans-lupaus suuntaa rapakon taakse
- Lähde: NHL jää taakse – kaksinkertainen Stanley Cup -mestari löysi uuden seuran
- Colorado Avalanche vahvistuu lähes 400 NHL-ottelun tehomiehellä
- Ilvekseltä karu tiedote
- Aitio: Jokerit valmistelee isoa liikettä kulisseissa!
- Jokerit-tähti: seura vaihtuu!
- Aitio: Olli Jokinen tienaa HIFK:ssa ”posketonta” jättipalkkaa – ”Järjettömiä summia”
- Pelicansin tähtihyökkääjä vaihtaa seuraa Liigassa! MTV Urheilu: Tässä uusi osoite
- Nähdäänkö Jani Hakanpää pian Kärpissä? Kultaleijonalta suora vastaus IL:lle
- Huima arvio: Tässä NHL:n 2000-luvun tähdistöketju!
- HIFK:ssa ja Kärpissä kiekkoillut puolustaja: uusi seura
- Lähde: Rikard Grönborg vahvasti ehdolla uuteen päävalmentajapestiin
- IL: Tällaista jättipalkkaa Liigan kärkimies nettoaa!