Leijonien yksi sankareita lauantain Tshekki-pelissä oli viimeisillä sekunneilla huikean torjunnan napannut Niko Hovinen. Vain kymmenen sekuntia ennen ottelun loppua kiekon eteen venyttänyt torjuja kertasi sen olleen maukas suoritus. – Se jätti hyvän maun ottelusta. Jos se olisi mennyt sisään, olisi fiilikset vähän erilaiset, Hovinen myhäili 3-2-voiton jälkeen SuomiKiekko-sivustolle. Muuten ottelu oli maalivahdin näkökulmasta kaikkea muuta kuin helppo. Vetoja tuli todella vähän ja Tshekki iski varsinkin kahdessa ensimmäisessä erässä tehokkaasti paikoistaan. – Vahdin silmin oli kyllä haastavaa. Ei saanut oikein kunnolla tuntumaa päälle vedoilla. Mutta yksi meni vähemmän kuin vastustajalle, joten pitää olla tyytyväinen. – Seurajoukkueessa on tottunut kuitenkin aina siihen, että niitä vetojakin tulee se 30-40 kappaletta otteluun. Nyt piti vähän skarppailla, ottelussa yhteensä 19 kertaa kiekon eteen venyttänyt Hovinen kertasi. Samalla maalivahti muisti kehua Leijona-puolustusta. – Joukkue pelasi edessä jälleen hyvin. Silloin vahdillakin on huomattavasti kivempi pelata, kun puolustus toimii. Ilari Isotalo, Helsinki Twitter: @IlariIsotalo

LUE MYÖS:

Joni Alatalo |