Turussa todellinen jumbokamppailu – ”Henkisesti valtavan iso peli”
Kuva: Juha Tamminen
Torstaina Liigan ainoa ottelu käydään Turussa, kun TPS saa vieraakseen KalPan.
Ottelu on samalla sarjan jumbokamppailu, sillä molemmat joukkueet notkuvat sarjan hännillä tasapisteissä.
Turkulaisten valmennukseen kuuluva Miika Elomo myönsi kamppailun olevan todella tärkeä ennen reilun viikon pituista maajoukkuetaukoa.
– Todella iso peli – kaikin puolin. Siinä on hirvittävä ero, lähteekö tauolle voiton kanssa vai pitkässä tappioputkessa, valmentaja ennakoi.
– Varsinkin henkisesti valtavan iso peli, Elomo lisäsi.
TPS:n tilanne ei ole tällä hetkellä kehuttava. Joukkue kyntää seitsemän ottelun tappioputkessa, eikä ryhmän peli tunnu millään pysyvän 60 minuuttia kasassa.
Heikot viime pelit näkyvät myös ryhmän itseluottamuksessa.
– Välillä nämä ottelut ovat ratkenneet ties mihin pomppuihin, mutta ne pomputkin on ansaittava ja se tulee työn, sitoutumisen ja yhteisen tekemisen kautta. Vaikka se vaikeaa olisikin, niin jokaisen pelaajan on se itsestään puristettava ulos, Elomo pohti.
Jumbofinaalista TPS-luotsi ei odota mitään pelillistä juhlaa.
– Siellä on toinen tuskainen joukkue vastassa. Tämä on myös heille todella iso peli. Videoita on katsottu ja tiedetään, miten he pelaavat. Mutta näkisin tämän enemmänkin korvien välisenä taistona.
Ilari Isotalo, Turku
Twitter: @IlariIsotalo
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-supertähti sivuun Kanadan olympiajoukkueesta – korvaaja nimetty
- NHL-sopimus puretaan – Juho Lammikko vaihtaa maisemaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- NHL-megalupaus Gavin McKennan tapauksesta uudet tiedot – äiti mukana rajussa välikohtauksessa
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Tero Lehterältä suorat sanat, jos Suomen olisi pitänyt pelata Kanadaa vastaan: ”Turpaanlyöntikisa”
- Naisleijonien ja Kanadan välisen ottelun kohtalo selvillä!
- Naisleijonista vain 10 on pelikunnossa – ja synkempiä uutisia on luvassa
- Lähde: Leevi Teissala jättää TPS:n – uusi seura selvillä!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n