Jukurit tiedotti jatkosopimuksesta ja kontrahdin purkamisesta
Kaudesta 2011 – 2012 Jukureita edustanut Pentti Nöyränen (30) on solminut seuran kanssa kahden vuoden jatkosopimuksen.
Sopimus pitää Nöyräsen viikinkipaidassa aina vuoteen 2016 asti.
– Jatketaan viime kaudelta tutuksi tullutta linjaa. Joukkuetta rakennetaan koko ajan sekä lyhyellä että pitkällä tähtäimellä, kommentoi urheilujohtaja Tommi Kerttula.
Nöyräsen sopimuksessa on sovittuna ehdot sekä Mestiksessä että SM-liigassa pelaamisesta. Jukureissa halutaan valmistautua hyvissä ajoin kaikkiin vaihtoehtoihin, tapahtuu keväällä mitä tahansa.
Luotettava roolipelaaja on ollut arvokas etenkin kevään ratkaisupeleissä.
”Arvokas ja monipuolinen pelaaja”
– Pena on näyttänyt, esimerkiksi viime kevään liigakarsinnoissa, että hän pystyy hoitamaan myös sentterin tonttia laadukkaasti. Siinäkin mielessä arvokas ja monipuolinen pelaaja, kommentoi päävalmentaja Jarno Pikkarainen luottosoturiaan.
SM-liigassa 248 ottelua Bluesissa, HPK:ssa ja SaiPassa pelannut hyökkääjää kuuluu nykyisen joukkueen kapteenistoon.
– Ollaan nähty kaveri tositoimissa sekä liigan että Mestiksen pudotuspeleissä, ja hän on yksi niistä, jonka taso ei kovassa paikassa horju. Nöyränen pystyy pelaamaan pääsarjatasolla vaadittavaa jääkiekkoa, ja on ennen kaikkea kevään pelaaja, kehuu Kerttula.
Mikkeliläistynyt Nöyränen kommentoi jatkoaan seuraavasti.
– Haluan olla omalta osaltani viemässä mikkeliläistä jääkiekkoilua eteenpäin. Hienoa, että sopimus syntyi jo näin varhaisessa vaiheessa. Nyt voin keskittyä täysillä olennaiseen ja tähän meneillä olevaan erittäin mielenkiintoiseen kauteen.
Hyökkääjä Julius Rantaeskolan sopimus on purettu yhteisymmärryksessä.
– Aloite oli pelaajan. Harmi sinällään, sillä hänelle oli kaavailtu johtavaa roolia A-junioreidemme joukkueessa, kommentoi Kerttula.
- Leijonille voitokas startti kotiturnaukseen – kaksi ensikertalaista nousi esiin
- Nyt se tapahtui – tässä on Leijonien uusi maalilaulu!
- Aleksandr Ovetshkin vaikeuksissa NHL:ssä – Venäjältä annettiin täyslaidallinen
- AL: Ilves teki jättimäisen kiinnityksen!
- Lähde: Liigan jumboseura teki pelaajahankinnan – vahvistuu yhdysvaltalaisella tehomiehellä
- Urheilucast: Florida teki jättitarjouksen NHL-megatähdestä – sitten Anton Lundell sai tylyn viestin
- HIFK-konkari avasi suunsa – Olli Jokisen touhusta suorat sanat
- Daniel Mäkiaholle tyly uutinen – Leijonien ketjut julki!
- Urheilucast: Kärpät yrittää kaapata Liiga-seuran tehomiehen – paluu Ouluun houkuttelee!
- NHL:n monivuotinen tähtihyökkääjä teki valintansa – loikkaa Venäjälle!

- Urheilucast: Jokerit kaupittelee neljää tähteään – iski silmänsä Liigan maalikuninkaaseen
- Urheilucast: Kärpät yrittää kaapata Liiga-seuran tehomiehen – paluu Ouluun houkuttelee!
- HIFK-konkari avasi suunsa – Olli Jokisen touhusta suorat sanat
- Liigassa nähtiin melkoinen valmentajapommi – Ismo Lehkonen varoittaa seurauksista Ylellä: ”Voi tulla häiriötekijä”
- NHL:n monivuotinen tähtihyökkääjä teki valintansa – loikkaa Venäjälle!
- Urheilucast: HIFK kahden Liigan supertähden perässä