Jukurit tiedotti jatkosopimuksesta ja kontrahdin purkamisesta
Kaudesta 2011 – 2012 Jukureita edustanut Pentti Nöyränen (30) on solminut seuran kanssa kahden vuoden jatkosopimuksen.
Sopimus pitää Nöyräsen viikinkipaidassa aina vuoteen 2016 asti.
– Jatketaan viime kaudelta tutuksi tullutta linjaa. Joukkuetta rakennetaan koko ajan sekä lyhyellä että pitkällä tähtäimellä, kommentoi urheilujohtaja Tommi Kerttula.
Nöyräsen sopimuksessa on sovittuna ehdot sekä Mestiksessä että SM-liigassa pelaamisesta. Jukureissa halutaan valmistautua hyvissä ajoin kaikkiin vaihtoehtoihin, tapahtuu keväällä mitä tahansa.
Luotettava roolipelaaja on ollut arvokas etenkin kevään ratkaisupeleissä.
”Arvokas ja monipuolinen pelaaja”
– Pena on näyttänyt, esimerkiksi viime kevään liigakarsinnoissa, että hän pystyy hoitamaan myös sentterin tonttia laadukkaasti. Siinäkin mielessä arvokas ja monipuolinen pelaaja, kommentoi päävalmentaja Jarno Pikkarainen luottosoturiaan. SM-liigassa 248 ottelua Bluesissa, HPK:ssa ja SaiPassa pelannut hyökkääjää kuuluu nykyisen joukkueen kapteenistoon. – Ollaan nähty kaveri tositoimissa sekä liigan että Mestiksen pudotuspeleissä, ja hän on yksi niistä, jonka taso ei kovassa paikassa horju. Nöyränen pystyy pelaamaan pääsarjatasolla vaadittavaa jääkiekkoa, ja on ennen kaikkea kevään pelaaja, kehuu Kerttula. Mikkeliläistynyt Nöyränen kommentoi jatkoaan seuraavasti. – Haluan olla omalta osaltani viemässä mikkeliläistä jääkiekkoilua eteenpäin. Hienoa, että sopimus syntyi jo näin varhaisessa vaiheessa. Nyt voin keskittyä täysillä olennaiseen ja tähän meneillä olevaan erittäin mielenkiintoiseen kauteen. Hyökkääjä Julius Rantaeskolan sopimus on purettu yhteisymmärryksessä. – Aloite oli pelaajan. Harmi sinällään, sillä hänelle oli kaavailtu johtavaa roolia A-junioreidemme joukkueessa, kommentoi Kerttula.LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL:ssä ruma tappelu – joukkuekaveri itki, kommentaattori voivotteli
- Ässien Jarno Pikkarainen myöntää: ”Kiekko on pomppinut meille”
- Ilveksen entinen maalitykki vapaille markkinoille!
- Jyrki Aholta yllätysresepti Kiekko-Espoon kohtalon otteluun: “Tanssitaan vaikka humppaa bussissa”
- Huimaa draamaa Liigan pudotuspeleissä! Yhdellä seuralla jo selkä seinää vasten
- Ahneus iski! Toronto valmis kauppaamaan NHL-tähtensä
- KalPalle iso takaisku – Hugo Gallet pelikieltoon
- Nathan MacKinnonista tyly paljastus – Joonas Donskoi: ”Ei ollut helppoa”
- Leijonille surkea uutinen NHL:stä – Florida-tähti loukkaantui
- SaiPassa loistanut Ville Petman loukkaantui – kuljetettiin paareilla sairaalaan
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- IS:ltä yllättävä paljastus: Montreal ja Patrik Laine tekivät radikaalin diilin
- Nimet paperissa – Tappara jysäytti ison sopimusuutisen ensi kaudeksi!