Haastattelussa KHL-suomalaispakki Janne Niskala – ”Sotshi ei ole mielessä”
Leijonien KHL-puolustaja Janne Niskala piipahti SuomiKiekko-sivuston haastattelussa.
Niskala myöntää, että kotona on helpompi nappaa pisteitä hyvien fanien avulla. Sen sijaan vieraspelit ovat tuottaneet tuskaa Atlantille.
– Meillä on hyvät fanit ja kotona on hyvä pelata. Mutta pyritään parantamaan myös vieraspelaamista, että saadaan vieraissakin voittoja. Ne ovat kuitenkin tärkeitä pisteitä.
Atlant vaihtoi alkukaudesta jo päävalmentajaa, kun Aleksei Kudashov astui Sergei Svetlovin tilalle.
– Eihän se koskaan helppo tilanne ole, kun valmentaja vaihtuu. Kudashov otti homman haltuun ja homma on parantunut. Ollaan saatu tarvittavia voittoja ja homma on lähtenyt kulkemaan.
Niskala palasi viime kauden jälkeen Dinamo Minskistä Atlantiin. Odotukset paluun suhteen eivät ole vielä täyttyneet.
– Parempaa odotan vielä itseltäni. Vähän on ollut alkukankeutta tai mistä se johtuu, mutta kuten sanoin, niin kausi on vasta alussa ja parempaan pitää pystyä.
Pisteiden valossa Niskalan alkusesonki on ollut nihkeä. Mies janoaa enemmän pinnoja.
– Joka pelissä sitä yritetään ja välipäivillä tehdään hommia, että pelit parantuisi. Me ollaan tehty vähän maaleja yv:llä ja sitä pyritään kehittää. Itsekin täytyy pystyä pelaamaan paremmin yv:lläkin ja saada laukauksia maaliinkin. Olen ihan luottavainen, että se tästä aukeaa.
Niskalan ajatukset eivät ole Sotshissa, jossa pelataan olympiakiekkoa.
– Ei se ole mielessä. Tässä pyritään omaa peliä kehittämään ja ajatukset ovat Atlantin peleissä ja siinä, että joka päivä pitää tehdä hommia. Ei voi mennä asioiden edelle. Kyllä se on jokapäiväinen työnteko mikä sitten palkitsee.
Marina Mukhametzyanova, Moskova
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Tero Lehterältä suorat sanat, jos Suomen olisi pitänyt pelata Kanadaa vastaan: ”Turpaanlyöntikisa”
- Naisleijonien ja Kanadan välisen ottelun kohtalo selvillä!
- Naisleijonista vain 10 on pelikunnossa – ja synkempiä uutisia on luvassa
- Lähde: Leevi Teissala jättää TPS:n – uusi seura selvillä!
- Luovutus Kanadaa vastaan uhkaa – Naisleijonien harjoituksissa vain kymmenen pelaajaa!
- Jokerien pistelinko lähtee – uusi seura selvillä
- Anton Lundell huippuiskussa paluupelissään – päävalmentajalta huimaa tekstiä
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- NHL:ssä dopingkäry – jättimäinen pelikielto tärähti!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!