TPS-hankinta luottavaisena: ”Uskon, että meillä on yllätysmomentti kauteen”
Kuva: Ilari Isotalo
Tampereelta Turkuun. TPS:ään täksi kaudeksi siirtynyt Matias Sointu kertoi uuden alun kauteen lähteneen mallikkaasti liikkeelle.
SuomiKiekko-sivusto tapasi 23-vuotiaan hyökkääjän voitetun Ässät-pelin jälkeen.
– Ensimmäisenä mieleen jäi varmaan kolme pistettä. Hyvä voitto ja loistava tunnelma – mikäs sen parempi tapa aloittaa kotona, Sointu kertasi ajatuksiaan ensimmäisen pelin jälkeen.
Kakkosketjussa Camilo Miettisen ja Marko Virtalan kanssa puurtava laituri kertoi myös oman ketjun pelin maistuneen.
– Tämä oli vasta toinen pelimme yhdessä tällä kaudella. Hiljalleen alkavat ne kaverit löytyä myös sieltä kentältä. Hyvä, että saatiin maali nyt palkinnoksi.
”Meiltä ei odoteta mitään”
Uudessa ympäristössä viihtynyt Sointu kertoo myös henkilökohtaisesti maisemanvaihdon piristäneen. Viime kaudella Ilveksessä hyvät tehot 14+18=32 nakuttanut hyökkääjä lähti Turkuun uuden askeleen toivossa. – Tavoite on, että pystyisi kehittämään omaa tekemistään ja ottamaan taas yhden askeleen eteenpäin oman pelini kanssa. – Ja hyvin on sopeutuminen mennyt. Joukkue on tiivistynyt hyvin ja varmasti se hitsaantuu vielä paremmin yhteen, mikäli pelit jatkuvat tähän malliin. Mikä on TPS:n iskukyky tulevalle kaudelle? – Uskon, että meillä on pieni yllätysmomentti tähän kauteen. En usko, että meiltä odotetaan oikeastaan mitään. Meillä on hyvä nippu taitoa – ja varsinkin roolit ovat kunnossa, Sointu tiivisti. Ilari Isotalo, Turku Twitter: @IlariIsotaloLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- NHL:ssä syttyi joukkotappelu – Niko Mikkola teki törkytempun megatähdelle
- Mestis-seura vahvisti rivejään – tuttu mestarivahti tekee paluun
- NHL-supertähti sivuun Kanadan olympiajoukkueesta – korvaaja nimetty
- NHL-sopimus puretaan – Juho Lammikko vaihtaa maisemaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- NHL-megalupaus Gavin McKennan tapauksesta uudet tiedot – äiti mukana rajussa välikohtauksessa
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n