Kärpät julkaisi sunnuntaina ison kaappauksen, kun keväällä 2011 maailmanmestaruutta Leijonien paidassa juhlinut Juhamatti Aaltonen palaa seuran riveihin. Aaltonen tutkaili pitkään NHL:ään pääsyä, mutta kun se kortti ei kääntynyt oikeaan suuntaan, kääntyivät katseet Eurooppaan. Lopulta ainakin alkukauden pelipaikaksi muodostui Kärpät. Mutta oliko valinta helppo? – Ei missään nimessä. Tai no helppo ja helppo, kyllä siinä mietittiin, että pitäisikö lähteä ulkomaille vai pitäisikö jäädä tähän vähäksi aikaa ja katsoa sitten, että mitä tehdään. Tavallaan siis aika helppo ja tavallaan aika kenkkumainen valinta. Mutta hyvä, että saatiin se pakettiin, niin pääsee pelaamaan, Aaltonen kertaili SuomiKiekko-sivustolle. Mikä sitten veti valinnan Kärppien puolelle? – Varmaan se, kun ei osannut päättää. Tähän on kuitenkin helppo jäädä, kun saa olla kotona. Olen kuitenkin monta vuotta reissannut tuossa yksikseni. Saa nyt rauhassa nähdä sen, että miltä tämä meno maistuu. Aaltosella kuviot eivät hirveästi muutu, sillä hän on harjoitellut oululaisjoukkueen mukana jo koko kesän ajan. – Ehkä sekin vähän vaikutti myös, että on tuttu joukkue, johon on helppo tulla sisään, Aaltonen pohti viitaten ratkaisuun jäädä Ouluun. Pelikunnon suhteen Aaltonen on luottavaisin mielin. – Kyllä tässä pitäisi olla ihan hyvässä kunnossa. Toivotaan, että peli lähtee kulkemaan heti. Tietenkään yhtään peliä en ole nyt pelannut, niin eihän se varmaan helppoa tule olemaan alussa. – Kunto on kuitenkin hyvä, niin kyllä se peli varmasti nopeasti löytyy sieltä, 28-vuotias laituri uskoo. Debyytti Liigan puolella on luvassa heti Kärppien kauden avauksessa Jyväskylässä JYPiä vastaan, ainakin miehen omien sanojen mukaan. – Näin olisi tarkoitus, että heti alettaisiin pelaamaan. Turha sitä nyt on enää siirtää sitä aloitusta. Ilari Savonen, Oulu Twitter: @ilarisavonen

LUE MYÖS: