Vuosia JYP:ssä ensin Risto Dufvan kakkosluotsina ja viime vuodet päävalmentajana työskennellyt Jyrki Aho kohtasi entisen seuransa ensi kertaa Bluesin käskyttäjänä. JYP haki Espoosta pisteet 4-1-voitolla. Ottelun ratkaisu tapahtui avauserässä, missä Jyrki Välivaara, Mikko Salmio ja Markus Poukkula veivät vieraat jo kolmen maalin johtoon. Toisessa erässä molemmat tekivät yhden – Matias Myttynen iski ajassa 32.21 jo 4-0-maalin, Nico Nyberg kavensi ennen erän loppua. Bluesilta ei irronnut enää kiriä päätöserässä. Blues-luotsi Jyrki Aho ei ollut nostalgisissa tunnelmissa matsin jälkeen. – No paska fiilis jäi, kun hävittiin peli. Mutta olihan tuo nyt tietysti vähän erilainen kohtaaminen kuitenkin, ettei se nyt ihan normaalilta tuntunut tohon penkille mennä ja nähdä sieltä paljon tuttuja vastustajalla, Aho kertoi JYP:n kotisivuilla. Aho kertoo, että Bluesissa riittää vielä tekemistä, jotta JYP:ssä tutuksi tullut harmonia löytyy. – Tottakai sellainen tietynlainen taktinen kypsyys, tässä ollaan vielä ihan matkan alkupäässä, niin ei tuo peli sellaista ole, mitä me haluaisimme sen olevan vielä tässä vaiheessa. Välillä me mennään joillakin osa-alueilla eteenpäin ja välillä me otetaan vähän taka-askeleita. – Parissa ensimmäisessä pelissä me oltiin aika hyvin monessa asiassa mukana ja taas nyt pari peliä ei ole ollut yhtään niin hyviä. Huomenna meillä on taas uusi mahdollisuus koittaa olla parempia.

LUE MYÖS: