Uusi TPS-vahvistus: ”Aika Teemu Selänteen ja Saku Koivun rinnalla opettavaista”

TPS:n tulevan kauden yksi mielenkiintoisimpia hyökkääjiä on ryhmän uusi hankinta Dan Sexton.
SuomiKiekko-sivusto tapasi NHL:stäkin tutun taitavan hyökkääjän. Keskiviikkona Suomeen saapunut jenkki kertoi toipuvansa hiljalleen aikaerosta.
– Joka päivä tuntuu paremmalta. Ensimmäinen päivä Suomessa oli vaikea ja toinen vielä vaikeampi. Mutta sen jälkeen homma on lähtenyt helpottamaan päivä päivältä, Sexton tunnelmoi Pitsiturnauksen yhteydessä.
26-vuotias hyökkääjä on ehtinyt pelata urallaan 88 ottelua NHL:ssä. Viimeiset puolitoista kautta kului pääosin AHL:ssä. Jääminen Tampa Bay Lightningin NHL-ryhmän ulkopuolelle olikin suurin syy Suomeen tulon taustalla.
– Jos olen rehellinen, en juuri miettinyt sitä etukäteen. Minulle ei kuitenkaan löytynyt tilaa Tampasta, joten tämä oli positiivinen yllätys.
SM-liigan taso on 176 senttiä pitkälle hyökkääjälle vielä melko tuntematon. Odotukset ovat kuitenkin kovat.
– Tiedän, että täällä pelataan taitavaa ja nopeaa kiekkoa isommassa kaukalossa. Kaikki suomalaiset kiekkoilijat, joita olen tavannut, ovat olleet todella taitavia, mutta myös kovia paiskimaan töitä. Odotan siis täältäkin kovaa sarjaa.
NHL yhä tavoitteena
Parhaiten Sexton muistetaan Anaheim Ducksista. Silloin vierellä viilettivät suomalaisille tutut NHL-tähdet.
– Pelasin Teemu Selänteen ja Saku Koivun kanssa samassa ketjussa, mikä oli upeaa. He ovat loistavia pelaajia, mikä auttoi paljon myös itseäni. Ne olivat opettavaisia aikoja, hyökkääjä muistelee.
Jenkin tavoite onkin yhä rapakon takana. Hyvä vuosi Suomessa voisi avata ovet jälleen taalajäille.
– Tavoitteena on vielä palata sinne. Mutta nyt haluan pelata täällä ja nauttia tästä kokemuksesta.
– Tiedän myös paljon pelaajia, jotka ovat tulleet Eurooppaan samalla ajatuksella ja sitten jääneetkin tänne viihdyttyään niin hyvin. Eihän sitä tiedä, vaikka itsekin jään tänne pidemmäksi aikaa, Sexton jatkoi.
Suomalaiskaksikko ehti antaa jo kevyet tärpit Suomeen muuttaneelle hyökkääjälle.
– Muistan Sakun ja Teemun puhuneen paljon SM-liigasta ja TPS:stä. Silloin naureskelin Sakulle, että ehkä menen joskus pelaamaan omistamaasi seuraan. Ja nyt olenkin täällä, Sexton hymähti.
Ilari Isotalo, Rauma
Twitter: @IlariIsotalo
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Lähteet: Colorado Avalanche tekemässä nimekkään hankinnan vapailta markkinoilta!
- Kärpät romahti jälleen – Lauri Marjamäen potkut lähellä?
- Legendaarinen NHL-tappelija tekee paluun kaukaloihin 51-vuotiaana – ”Yhä huippukunnossa”
- Lukko teki kovan ratkaisun Tarmo Reunasen suhteen – IS: Nämä sanat syynä tähtipuolustajan ulosajoon!
- MTV Urheilu: Mikko Manner ei jahtaa Leijonien päävalmentajan pestiä – tässä valmennusuran tämänhetkinen tavoite
- Nyt oli pehmeät kädet! NHL-superlupaus taituroi häikäisevän osuman harjoitusottelussa
- Raimo Helmiselle upea ja harvinainen kunnianosoitus Ruotsissa!
- Jonne Virtanen kuvaili omiensa otteita C Morella: ”Synnytyksen jälkeistä seksiä”
- Lukko-tähti Tarmo Reunanen kiistää rasismin: ”Käyttämäni sanat eivät kuulu jääkiekkokaukaloon tai muuallekaan”
- Liigassa lauottiin rumia? Lukon tähtipuolustaja suihkuun rasistisesta käytöksestä
- Jättidiiliä hakeva Colorado Avalanche -tähti yhä ilman jatkosopimusta – heittää nyt suoran piikin seurajohdolle: ”En haluaisi, että…”
- Colorado on kasannut uuden ykkösketjun – Mikko Rantanen saa jännittävän pelikaverin
- The Athletic: Leijonahyökkääjä vapautettiin NHL:ssä – ei läpäissyt kuntotarkastusta
- Tähän ketjuun Kaapo Kakko asetettiin NHL:ssä!
- Mestis-seura nappasi vahvistuksen HIFK:sta!
- NHL-unelma tauolle! IL: Saku Mäenalanen löysi uuden seuran – palaa Eurooppaan
- Jymyhankinta: Kiekko-Espoo vahvistuu Liiga-pistelingolla!
- Auts! Anaheim tarjosi supertähdelleen loukkaavaa jatkosopimusta
- Onko tässä Liiga-kauden älyttömin jäähy? Jukka Rautakorpi hyppäsi melkein jäälle protestina
- Toinen NHL-valmentaja lataa: tämä oli potkut saaneen Mike Babcockin suurin virhe