Tuukka Rask: ”Se sattuu – mutta korvaajat ehkä parempia”

Viime kauden Stanley Cup -finalisti Boston Bruins ennakoi olevansa vahva tulevallakin kaudella.
Joukkue on pysynyt jokseenkin viime vuoden kaltaisena, minkä lisäksi uusina miehinä riveihin tulevat urallaan yli tuhat pistettä tehnyt Jarome Iginla Pittsburghista sekä Loui Eriksson Dallasista.
Veteraanilaituri Shawn Thornton odottaa vahvistusten tuloa joukkueeseen innolla.
– En ole tietenkään pelannut valtavasti häntä [Eriksson] vastaan, sillä hän oli [läntisessä konferensissa]. Olen kuullut paljon huhuja, että hän saattaa olla aliarvostetuin pelaaja kentällä. Hän on tehnyt 25-30 maalia viime vuosina ja upea puolustustehtävissä.
– Mitä tulee Iggyyn, hänen tilastonsa tietenkin puhuvat puolestaan. Jokainen tietää, kuka hän on, 36-vuotias totesi.
Keskeisiä menetyksiä olivat hyökkääjät Nathan Horton, Tyler Seguin ja Rich Peverley sekä puolustaja Andrew Ference.
– Se sattuu, että menetimme ne jätkät, jotka me menetimme, mutta sellaista on lajin surullinen liiketoiminallinen puoli joskus, kommentoi maalivahti Tuukka Rask.
– Mutta me menetimme heidät ja uskon, että saamamme korvaajat ovat yhtä hyviä elleivät parempia. Minusta me olemme hyvässä asemassa.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Olli Jokiselta suoraa tekstiä HIFK:sta: ”Erittäin paljon vaikeuksia”
- NHL-valmentaja auto-onnettomuudessa – ajoi päihtyneenä kolme lasta kyydissään
- The Athletic: Carter Hart palaa NHL:ään – saa tällaisen sopimuksen!
- Olli Jokisen HIFK syvissä vesissä – kylmää kyytiä jälleen!
- NHL:ssä jysähti jättidiili!
- HS: Liiga-seura jätti kertomatta oleellisen – tähtihankinta saattaa lähteä yllättäen!
- HIFK:n lauantain kokoonpanossa karu tilanne
- Ukko-Pekka Luukkosesta kajahti huonoja uutisia
- Oho! NHL-toimittajalta herkullinen spekulaatio ennätysdiilistä kieltäytyneestä Kirill Kaprizovista
- Raipen SaiPan maalivahdilta karmea moka
- Urheilucast: Nuori Liiga-tähti yritetään ryövätä rahakkaalla tarjouksella – TPS, HIFK ja Ilves apajilla!
- Paljon nimiä vapailla markkinoilla – näillä Liiga-pelaajilla ei ole sopimusta ensi kaudelle
- Kovin tutkapari löytyy Savosta! Tässä ovat Liigan TOP 5 -hyökkääjät
- Lähde: CHL-mestari lähtee JYPistä – uusi seura selvillä!
- Ville Pokka löysi uuden joukkueen!
- Kärpät-vahti: uusi seura!
- Toimittaja: Leijonat-puolustaja etsii pelipaikkaa Liigasta
- NHL-järkäle paljasti: haluaa siirtyä Edmonton Oilersiin!
- MTV: Agentti teki ison paljastuksen Leo Komarovista – tämä on kärkivaihtoehto!
- Liiga-seura kerää rahaa superhankintaan: tähtäimessä lähes 300 NHL-ottelun mies!