TPS jatkaa ilman tappioita – ratkaisu rankkareilla
Kuva: Ilari Isotalo
Turun Palloseura voitti sveitsiläisen HC Fribourg-Gottéronin voittomaalikilpailun jälkeen. Turussa pelatun kamppailun lopputulos oli 2-1 (0-1, 1-0, 0-0, 0-0).
HC Fribourg-Gottéron siirtyi johtoon jo reilun minuutin pelin jälkeen. Benny Blüss ohjasi Romain Loeffelin laukauksen maaliin. TPS tasoitti puolestaan toisen erän alussa. Sitä oltiin pelattu ainoastaan 2.42 kun kotiyleisö sai huutaa. Shaone Morrison viimeisteli maalin ylivoimalla.
TPS pääsi aivan ottelun lopussa pelaamaan kahden miehen ylivoimalla viidellä kolmea vastaan, mutta epätarkkuus sekä HCFG-maalivahdin Benjamin Conzin huipputorjunnat veivät ottelun jatkoajalle. Conz torjui varsinaisen peliajan puitteissa 29 kertaa Fredrik Norrenan 16:tta vastaan.
Maalittoman jatkoajan jälkeen ratkaisua haettiin rangaistuslaukauksilla. TPS:n Dan Sexton onnistui ja Norrena nappasi kiinni Blüssin yrityksen. Se riitti TPS:lle voittoon.
– Erittäin hyvä peli meiltä, TPS-valmentaja Kai Suikkanen iloitsi.
– Omiin meni vain yksi maali ja sillä tappelee aina voitosta. Alivoimapelaaminen ja maalivahtipeli toimivat tänään hyvin, valmentaja kiitteli.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- NHL:ssä syttyi joukkotappelu – Niko Mikkola teki törkytempun megatähdelle
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?