Kärppiin palannut Leijonista tuttu hyökkääjä: ”Koko ajan rupeaa tuntumaan paremmalta ja paremmalta”
Kuva: Juha Tamminen
Kärppiin täksi kaudeksi useamman vuoden jälkeen palannut Mika Pyörälä on päässyt heti hyvin kiinni maalijyvään varsinkin European Trophyn puolella.
Leijonien paidassa useammat MM-kisatkin vetänyt Pyörälä palasi kotikonnuilleen pelattuaan välissä muun muassa Pohjois-Amerikassa, Ruotsissa ja Venäjällä.
Hiljalleen homma Kärpissäkin on lähtenyt kulkemaan jälleen mainiosti. European Trophyn kuudessa ottelussa 32-vuotias laituri on iskenyt jo tehot 5+0.
Onnistumisten kautta muun muassa itseluottamus on noussut positiivisesti paremmaksi ja paremmaksi.
– Koko ajan rupeaa tuntumaan paremmalta ja paremmalta. Jalka liikkuu hyvin ja peli on sitä kautta helpompaa. Rupeaa tässä oppimaan myös ketjukavereiden liikkeitä ja saa heidän kanssa luotua paikkoja. Siinä se itseluottamus kasvaa, Pyörälä pohtii SuomiKiekko-sivustolle.
Pyörälä on pelannut nyt useamman ottelun Julius Junttilan ja Kärppien kanadalaisvahvistuksen Ben Maxwellin kanssa.
Jälkimmäinen, tuore kasvo Maxwell, vaikuttaa Pyörälän mielestä lupaavalta kaverilta jo tulevaa kautta ajatellen.
– Huomaa kyllä, että on pelimies. Hyvä luistelija, tasapainoinen ja kiekon kanssa hyvä tekemään peliä sekä osaa puolustaakin hyvin. Vahva kokonaispaketti ja varmasti auttaa joukkuetta.
Kärppämäinen Kärpät
Uusien kasvojen, tuttujen ja kovien paluumuuttajien lisäksi Kärpät sai myös uuden valmennusjohdon tänä kesänä, kun päävalmentajaksi asteli Lauri Marjamäki. Kokonaisuudessaan penkin taakse on saatu vahva nippu. – Nuoria valmentajia kaikki, joilla on intoa ja intohimoa lajia kohtaan. He ovat tuoneet paljon hyviä juttuja mukaan ja saaneet tartutettua joukkueeseen niitä todella hyvin. Hyvä meininki on joukkueessa kyllä, Pyörälä heittää. Painotuksena oululaisjoukkueena on ollut tuoda lisää luisteluvoimaa. Sieltä saralta löytyy myös yksi oululaisjoukkueen vahvuus, mikä on myös tietyllä tapaa pitkän ajan seuran identiteetti. – Kyllä meillä on luisteluvoimainen joukkue ja paljon sitä myös harjoituksissa käydään läpi, että saataisiin jalkoja liikkeelle. Sitä pyritään myös viemään peleihin, että pystyttäisiin siellä olemaan aktiivinen joukkue, Pyörälä tuumaa. Ilari Savonen, Oulu Twitter: @ilarisavonenLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Leijonien joukkueenjohtaja Mika Kortelainen häkeltyi 4 Nations -turnauksesta: ”Se oli järjetöntä”
- Konsta Helenius palasi farmiin ryminällä – kovat tehot!
- Mikko Lehtonen, riittääkö taso jos vastaan tulee McDavidia ja MacKinnonia?
- Suomi kaukana kärjestä! Tässä ovat olympialaisten TOP 5 -maalivahtiosastot
- Kärppien päävalmentaja latasi suorat sanat tappion jälkeen: ”Ihan lapsellista”
- Yli 300 NHL-ottelun puolustaja ollut koko kauden pelaamatta – nyt löytyi uusi seura
- USA:n kapteenilta vuolaat kehut Suomelle – paljasti olevansa huolissaan taudin leviämisestä
- Tero Lehterältä hämmentävä temppu USA-ottelussa: ”Nyt näette kun valmennus teki virheen”
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?