Kärpille tappio kotonaan – ”Harmittaa että annoimme pelin pois”
Kärpät joutui tunnustamaan HC Škoda Plzeňin tehokkaammakseen, kun joukkueet iskivät yhteen Oulussa. Škoda Plzeňin voitti ottelun 3-1 (1-0, 0-1, 2-0).
Kärppiä puraisi vanha koira avauserässä, kun Ondrej Kratena onnistui vieraille maalinteossa.
– Ensimmäisessä erässä emme saaneet ihan omaa peliämme pyörimään, mutta sen jälkeen me paransimme, mutta se ei riittänyt voittoon, Kärppien päävalmentaja Lauri Marjamäki pohti ottelun jälkeen.
Toisessa erässä Kärpät tuli tasoihin Mika Pyörälän karattua läpiajoon. Kolmannessa erässä Plzeň oli tehokkaampi, kun Tomas Sykora onnistui ensin ja Kratena teki illan viimeisen tyhjiin.
– Harmittaa, että annoimme tämän pelin pois. Maalinteko tuottaa meille tällä hetkellä tuskaa, Marjamäki harmitteli.
– Lisäksi voittomaali oli halpa, Marjamäki jatkoi.
Marjamäen mukaan maalinteko ei tule tällä hetkellä suoraan selkärangasta.
– Otamme kiekon vähän turhaan haltuun, kun pitäisi vetää. Lisäksi tänään emme olleet ylivoimalla kovin hyviä. Vedämme tämän viikonlopun aika laajalla ringillä ja ketjukoostumukset vaihtelevat myös.
Seuraavaksi Kärpät kohtaa lauantaina HC Kometa Brnon.
– Meillä on oma prosessi tässä menossa ja pidämme siitä kiinni. Yksilötasolla meillä on vielä parannettavaa, Marjamäki päätti.
Kim Sanden
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Yksi putosi pois olympiajoukkueesta – Leijonille uusi NHL-vahvistus!
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Ilves: nuori puolustaja vuokralle toiseen Liiga-seuraan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Huhu Sveitsistä: Ville Peltonen jättiseuran kiikarissa
- Kärppäpelaajilta viesti faneille: ”Pohjalla olo ja tuska ovat vahvasti läsnä”
- Mitkä kädet! Mikko Rantanen vei soolomaalillaan vastustajat täysin kahville
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!