Jenkkihyökkääjä roolin perässä SM-liigaan: ”Maalintekovoimaa joukkueeseen”
Kuva: Ilari Isotalo
Tulevaksi kaudeksi Suomeen ja Lappeenrantaan muuttanut Patrick Davis kertoo saapuneensa uuteen ympäristöön kovin odotuksin.
SuomiKiekko-sivusto tapasi tuoreen SaiPa-vahvistuksen, joka kertoi kesän menneen positiivisissa merkeissä.
– Kesä meni vauhdikkaasti. Matkustelin paljon ja ehdin mennä myös naimisiin. Joten paljon on tapahtunut, Davis kertasi kesän tapahtumia.
Jenkkilaituri kiekkoili menneen kauden KHL:ssä TsSKA Moskovan riveissä. Päätös lähteä lännemmäs oli lopulta helppo ratkaisu.
– Kyselin Venäjällä ollessani tästä liigasta ja sain vain positiivisia kommentteja. SaiPa pelasi viime kaudella hyvin ja seura haluaa mennä eteenpäin, joten tämä oli kaikin puolin hyvä paikka tarttua tilaisuuteen.
Ratkaisuvoimaa SaiPaan
Yksi suurimpia syitä Suomeen tulon taustalla oli halu päästä jälleen isompaan rooliin. Nimekkäässä TsSKA:n nipussa Davisin vastuu jäi lopulta melko pieneksi. – En oikein missään vaiheessa kautta päässyt isoon rooliin joukkueessa. Olin jatkuvasti kolmos-nelosketjussa ja alivoimilla, joten oma pistesaldokin jäi melko pieneksi. – Täällä tilanne on toivottavasti eri. Tarkoitus on pelata kärkiketjuissa ja sen myötä haluan tuoda maalintekovoimaa joukkueeseen. Tulevalle kaudella omat odotukset ovatkin korkeat. SM-liiga on jo vakuttanut nopealla ja enemmän pohjoisamerikkalaisella pelityylillään. – Olen viihtynyt täällä hyvin. Toivottavasti pystyn vastaamaan myös odotuksiin. Haluan tuoda kiekollista osaamista ja ratkaisuvoimaa kärkiketjuihin sekä ylivoimalle, Davis kiteytti. Ilari Isotalo Twitter: @IlariIsotaloLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-sopimus puretaan – Juho Lammikko vaihtaa maisemaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- NHL-megalupaus Gavin McKennan tapauksesta uudet tiedot – äiti mukana rajussa välikohtauksessa
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Tero Lehterältä suorat sanat, jos Suomen olisi pitänyt pelata Kanadaa vastaan: ”Turpaanlyöntikisa”
- Naisleijonien ja Kanadan välisen ottelun kohtalo selvillä!
- Naisleijonista vain 10 on pelikunnossa – ja synkempiä uutisia on luvassa
- Lähde: Leevi Teissala jättää TPS:n – uusi seura selvillä!
- Luovutus Kanadaa vastaan uhkaa – Naisleijonien harjoituksissa vain kymmenen pelaajaa!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n