Ässissä mestaruutta juhlinut valmentaja uusien haasteiden kimppuun: ”Tekee vain hyvää”
Kuva: Ilari Isotalo
Pitkän valmennuspestinsä viime keväänä mestaruuteen Porissa huipentanut Mikael Kotkaniemi teki viime kauden päätteeksi ison muutoksen, kun seura ja osoite vaihtuivat Keravalle.
Tuore HCK-pesti on samalla uran ensimmäinen rooli päävalmentajana aikuisten sarjassa. Se tuli valmentajan mukaan hyvään paikkaan.
– Todella hyvä ja mielenkiintoinen haaste. Valmennushan on pitkälti tiimityöskentelyä. Nyt vain itse teen ne lopulliset päätökset, Kotkaniemi pohti SuomiKiekko-sivustolle.
Mitkä olivat lopulta suurimmat syyt Porin vaihtumiseen Keravalle?
– Iso syy oli siinä, että Porissa valmennus vaihtui täysin. Näin, että nyt oli itsenikin aika mennä eteenpäin ja vaihtaa paikkakuntaa.
– Valmensin kuitenkin seitsemän vuotta Porissa, nyt tekee vain hyvää nähdä vähän uusia paikkakuntia, uusia tuulia ja uusia toimintatapoja, pelaajaurallaan HIFK:sta, Ässiä ja Kärppiä liigassa edustanut Kotkaniemi lisäsi.
Porilaista hulluutta Keravalle?
HCK on tehnyt viime kaudesta melkoisia investointeja tulevan kauden joukkueeseen. Tuore valmentaja on ollut tyytyväinen ensimmäiseen kesäänsä ryhmän peräsimessä. – Olen tyytyväinen tämän joukkueen moraaliin. Kun tehdään hommia, niin niitä kanssa tehdään. Sitten ollaan vapaalla, kun ollaan vapaalla. Työteliäs ilmapiiri, joten alku on ollut lupaava. Kotkaniemi haluaa nähdä ensi kaudella uudessa joukkueessaan aktiivista ja vauhdikasta kiekkoa. Mestikseen ei ole Keravalla tarkoitus lähteä peruuttelemaan. – Pelinopea ja aktiivinen joukkue. Uskon siihen, että peli etenee koko ajan. Pelataan kiekkoa, jossa tapahtuu koko ajan, mieluummin kuin ryhdytään hirveän passiivisiksi. Viime kevään jälkeen on jo puhuttu lähes väsymykseen asti porilaisesta hulluudesta. Onko sitä tarjolla tulevaisuudessa myös Keravalla? – Ei kai siitä koskaan haittaakaan ole tässä lajissa. Tämä on kuitenkin kaksinkamppailulaji. Joten jos sen hulluuden saa siirrettyä vaikka sinne, niin hyvähän vain se on, Kotkaniemi virnisti. Ilari Isotalo Twitter: @IlariIsotaloLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Topi Nättinen antoi palaa – laukoi IS:lle kovan väitteen Kärppien oudosta tempauksesta
- Aleksander Barkovista kuului huikea uutinen!
- Tero Lehterältä suorat sanat olympialaisten olosuhteista
- IL: Vaasan Sport kävi ryöstöretkellä HIFK:ssa!
- Kurinpito jyrähti: Jokerit-hyökkääjälle pitkä pelikielto
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Yksi putosi pois olympiajoukkueesta – Leijonille uusi NHL-vahvistus!
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Ilves: nuori puolustaja vuokralle toiseen Liiga-seuraan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan