Ruotsalainen maalitykki kärsii aivotärähdyksen jälkioireista – ura ohi?

Kahdesti Elitserienin maalikuninkuuden voittanut Mattias Weinhandlin kiekkoura saattaa olla paketissa 33-vuotiaana.
Ruotsalaishyökkääjä sai viime marraskuussa kovan tällin päähänsä. Osuman seurauksena Weinhandl sai aivotärähdyksen, joka vei Linköpingia edustaneen pelaajan pitkälle pakkohuilille.
Weinhandl palasi tositoimiin maaliskussa, kun Elitserienin pudotuspelit alkoivat. Laituri pelasi playoffeissa kahdeksan ottelua, kunnes Linköpingin tie nousi pystyyn välierissä.
Kauden loputtua Weinhandl ei ole pystynyt harjoittelemaan lainkaan aivotärähdyksen jälkioireiden vuoksi.
– Huhtikuun jälkeen ei ole tapahtunut oikeastaan mitään. Tämä on rankkaa, Weinhandl harmittelee Correnille.
Kolme MM-pronssia saavuttaneen pelimiehen uran jatko on nyt tosissaan vaakalaudalla.
– En ole vielä päättänyt tulevaisuudestani. Teen sen vasta sitten, kun olen terve. Nyt on ehkä hieman parempi tilanne kuin aiemmin, kun olen oppinut sopeutumaan tähän, Weinhandl pohtii.
Ruotsin pääsarjan lisäksi Weinhandl on pelannut NHL:ssä, AHL:ssä ja KHL:ssä. Kaudella 2009-2010 hyökkääjä oli KHL:n pistepörssin vitonen tehoillaan 26+34=60.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- NHL-tähdelle karu takaisku – MM-avaus jää väliin
- Nyt se alkaa – tässä Leijonien ketjut MM-kisojen avausottelussa!
- HIFK rysäytti yllättävän pelaajakaappauksen NHL:stä!
- Urheilucast: Tässä Antti Tyrväisen uusi Liiga-seura!
- Liiga-seura nappasi Tapparan ykkösvahdin!
- Liiga-seuralta yllätysveto: ulkomaalaisvahvistuksen sopimus revitty!
- Leijonien MM-lohkoviholliselle hirmuvahvistuksia NHL:stä!
- SaiPassa ovi käy – hurjia menetyksiä!
- NHL-seura sopimukseen Leijonien MM-hyökkääjän kanssa!
- Seuraa heitä! Tässä ovat MM-kisojen parhaat puolustajat
- Urheilucast: Leo Komarov kahden Liiga-seuran kiikarissa!
- Tässä Leijonien MM-joukkue – kaksi uutta NHL-vahvistusta mukaan!
- Olli Jokisen HIFK:lta yllätysveto: NHL-konkari mukaan!
- Kärppien hyökkääjä loikkaa toiseen Liiga-seuraan
- Jukurit hankki kolme uutta pelaajaa – Sportin työmyyrä saapuu koeajalle
- IL: Jokerit tekemässä huiman hankinnan mestari-KalPasta
- SHL:n mestariseura hyvästeli kaksi suomalaista – toinen matkalla Liigaan
- Mikko Rantanen upotti Coloradon käsittämättömällä tempulla: ”Legendaarinen esitys!”
- MTV: Suomen NHL-tähti sanoi ”kiitos ei” MM-kisoille
- IL: Veli-Matti Savinainen loikkaa yllättävään Liiga-seuraan!