Nuorella Jokerit-puolustajalla selvät sävelet: ”NHL on tavoite ilman muuta”
18-vuotias Santeri Saari valmistautuu ensimmäiseen täyteen liigakauteensa Jokerien edustusjoukkueen vahvuudessa.
Viime kauteen Saari lähti vajaan 20 pelinkokemuksella Nuorten SM-liigasta. Marraskuussa puolustaja huomasi pelaavansa miesten peleissä. Nyt isokokoinen pakki asettelee itselleen jälleen uusia tavoitteita.
– En olisi ehkä uskonut ennen kautta, että pelaan SM-liigapelejä. Oli se hieno juttu ja tuli osittain vähän yllätyksenä, Saari muistelee marraskuun loppua, kun hän pääsi debytoimaan liigassa kahdessa ottelussa, Saari kertoo seuransa verkkosivuilla.
– Huomasin, että pystyn pelaamaan siellä ja että pärjään kyllä, jos vain mahdollisuuden saan.
Raamikas 18-vuotias puolustaja sai ensimmäiset maistiaisensa SM-liigasta, jossa hän haluaa pelata tulevalla kaudella vielä enemmän.
– Pitää oppia siihen rytmiin, pystyä pitämään kiekkoa rohkeammin ja antaa sitä nopeammin eteenpäin tilanteen mukaan, nuorukainen analysoi.
Suurimman osan kaudesta Saari pelasi A-nuorissa isolla peliajalla. Sen pohjalta on hyvä ponnistaa tulevaan kauteen, sillä minuutteja puolustajalle kertyi roppakaupalla.
– Kaiken kaikkiaan viime vuodesta jäi hyvä maku. Kehityin pelaajana ja huomasin, että pystyin jo hieman haistelemaan miesten pelejä. Aika paljon tehtiin töitä viime kesänä ja se jatkuu nyt entistä kovempana. Koitetaan vakiinnuttaa paikka liigajoukkueessa.
Liigapaikan lisäksi Saari tähyää alle 20-vuotiaiden MM-kisoihin. NHL:n varaustilaisuuskin kolkuttelee mielessä. Vielä ei ole tiedossa, kuulutetaanko puolustajan nimeä, eikä hän päätään asialla liikaa vaivaa. Pientä tutinaa draft kuitenkin aiheuttaa.
– Vähän jännittää kyllä. Katsotaan miten käy, paha sanoa vielä mitään. Muutamia haastatteluita on ollut ja sitä kautta tietää, että pientä kiinnostusta sieltä päästä löytyy, Saari puntaroi.
– NHL on ilman muuta pidemmän tähtäimen tavoite tulevaisuudessa, puolustaja sanoo.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- USA:n kapteenilta vuolaat kehut Suomelle – paljasti olevansa huolissaan taudin leviämisestä
- Tero Lehterältä hämmentävä temppu USA-ottelussa: ”Nyt näette kun valmennus teki virheen”
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- KooKoolta järkälemäinen sopimusuutinen: ”Tiedetään hyvänä tuloksentekijänä”
- Jokereiden päävalmentaja Tomek Valtonen pahoittelee asiatonta käytöstään: ”Mitä eilen pelin jälkeen tapahtui…”
- Naisleijonien ketjut Yhdysvaltoja vastaan julki!
- NHL-supertähti lähtee olympialaisiin karmeassa kunnossa – raju kuva julki
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?