Los Angelesin venäläispakki pysyi onnekkaastikin kuumana: ”Hän näyttää rakastavan pudotuspelejä”
Los Angeles Kings onnistui kaventamaan läntisen konferenssin finaalisarjan, kun joukkue voitti Chicago Blackhawksin Suomen aikaan tiistain ja keskiviikon välisen yön ottelun lukemin 3-1.
Blackhawks johtaa edelleen lännen finaaleita kuitenkin voitoin 2-1.
Kingsin voittomaalin sarjan kolmannessa ottelussa laukoi onnekkaasti Slava Voinov ottelun toisessa erässä.
Voinovin maila katkesi vetopaikassa, mutta silti kiekko päätyi Blackhawksin maalivahdin Corey Crawfordin ohitse.
– Kun teet tarpeeksi töitä, on maagista kuinka paljon voit saada onnea, Voinovin pakkipari Rob Scuderi tuumasi pelin jälkeen LA Timesille.
– Teimme kovasti töitä kyseisessä vaihdossa. Meillä oli muutamia paikkoja ja sitten hän iski maalin juuri tilanteesta, jossa hänellä katkesi maila. Mutta joskus noin vain käy, Scuderi jatkoi.
Voinov itse puolestaan oli vaatimaton maaliinsa liittyen.
– Katkenneen mailan myötä kiekko meni todella hitaasti sisään. Ja onnekkaasti.
Tehot 1+1 illan ottelussa kerännyt 23-vuotias venäläispuolustaja on iskenyt pudotuspeleissä jo viisi maalia tähän mennessä. Pisteitä 16 ottelussa on kertynyt jo 11 (5+6).
– Hän näyttää rakastavan pudotuspelejä todellakin, Kingsin puolustaja Robyn Regehr heitti nauraen.
– Ja hän on todella kovassa vireessä, Regehr jatkoi.
Kingsin ja Blackhawksin välinen sarja jatkuu Suomen aikaan torstain ja perjantain välisenä yönä.
Pysy mukana NHL:n kulussa! Seuraa Twitterissä käyttäjiä @ilarisavonen ja @ilariisotalo sekä hastagia #änäri.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Aleksander Barkovista kuului huikea uutinen!
- Tero Lehterältä suorat sanat olympialaisten olosuhteista
- IL: Vaasan Sport kävi ryöstöretkellä HIFK:ssa!
- Kurinpito jyrähti: Jokerit-hyökkääjälle pitkä pelikielto
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Yksi putosi pois olympiajoukkueesta – Leijonille uusi NHL-vahvistus!
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Ilves: nuori puolustaja vuokralle toiseen Liiga-seuraan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Huhu Sveitsistä: Ville Peltonen jättiseuran kiikarissa
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!