Calgary Flamesissa urastaan suurimman osan ja viimeisimmät kaudet pelannut Miikka Kiprusoff ilmoitti lopulta erikoisella tavalla lopettamisestaan, sillä asia nousi pinnalle Leijonien olympiaehdokkaiden julkistamistilaisuudessa tiistaina Helsingissä päävalmentaja Erkka Westerlundin kautta.

Uutinen ei yllättänyt Calgaryssä, mutta tapa, miten asia tuli esille, on aiheuttanut kritiikkiä muun muassa paikallisen sanomalehden Calgary Sunin puolella.

– Lopettaminen ei ole uusi uutinen, mutta tapa, millä pitkän ajan suhde päättyi, on surullinen, Sunin toimittaja Eric Francis kirjoitti.

– Sitä paitsi tämä kaupunki on tällä hetkellä keskittynyt juuri siihen, että ihmiset välittävät yhteisöstä, Francis totesi viitaten kaupungissa viime päivien aikana velloneesiin tulviin, jotka aiheuttivat kovia tuhoja.

– Hän ei selvästi arvosta yhteisöä, kuului tiivistys.

Francsin mukaan erityisesti se, ettei Kiprusoff jättänyt millään tavalla jäänhyväisiä faneille vuosien jälkeen tai minkäänlaista kiitoskirjettä esimerkiksi median kautta, ei ollut hyvää käytöstä ja arvostusta.

Francsin mielestä mahdollisuuksia edes kohtuullisiin jäähyväisiin olisi ollut monia, mutta niitä Kiprusoff ei käyttänyt hyödykseen.

– Joten nähdään Miikka, tai sitten ei, Francsis päätti kolumnin.

Pysy mukana NHL:n kulussa! Seuraa Twitterissä käyttäjiä @ilarisavonen ja @ilariisotalo sekä hastagia #änäri.